Diabetes

Mikael Piha (2018)

P ä ä k o h d a t

  • Diabeteksessa verensokeri on jatkuvasti haitallisen korkea
  • Diabeetikon korkea verensokeri vaurioittaa elimistöä laajalti ja lisää mm. sydän- ja verisuonitautien riskiä huomattavasti
  • Diabetekseen ja sen hoitoon voi liittyä verensokerin äärimmäisiä heilahteluja, jotka aiheuttavat äkillisiä hätätilanteita
  • Diabetes on erityisen tuhoisa seksuaaliterveydelle ja aiheuttaa mm. vaikeita erektiohäiriöitä
  • Aikuisiän diabeteksen tärkein riskitekijä on lihavuus
  • Aikuisiän diabetesta ehkäistään ja hoidetaan ensisijaisesti painonpudotuksella, liikunnalla ja kansallisten ravitsemussuositusten mukaisella ruokavaliolla
  • Diabetes on vakava pitkäaikaissairaus, jonka hoitoon ja seurantaan on sitouduttava jokapäiväisessä elämässä


Diabeteksella tarkoitetaan aineenvaihdunnallisia tauteja, joita yhdistää jatkuvasti korkea veren sokeripitoisuus (taulukko 1). Klassisesti diabetes jaetaan kahteen päätyyppiin: tyyppiin 1 eli lapsuusiän diabetekseen ja tyyppiin 2 eli aikuisiän diabetekseen. Hoitamaton diabetes on usein invalidisoiva ja jopa hengenvaarallinen sairaus, johon liittyy tavallisesti näkövaurioita, seksuaalihäiriöitä sekä sydän- ja verisuonitauteja. Tyypin 2 diabeetikkojen kuolinsyistä 85 % selittyykin sydän- ja verisuonisairauksilla, joten diabeteksessa on kyse paljon muustakin kuin vain kohonneesta verensokerista. Diabeteksen varhainen toteaminen ja tehokas hoito ovatkin ensiarvoisen tärkeitä potilaan hyvinvoinnille ja elinajanodotteelle.

Diabetes johtuu elimistön tärkeän hormonin insuliinin puutteesta tai heikentyneestä vaikutuksesta. Tyypin 1 diabetes syntyy, kun elimistön immuunipuolustusjärjestelmä epätarkoituksenmukaisesti tuhoaa tietyt haiman solut, jotka tuottavat insuliinia. Vaikka tyyppiä 1 nimitetään perinteisesti lapsuusiän diabetekseksi, jopa 10-15 prosentilla potilaista tauti alkaa yli 30-vuotiaana. Tyypin 2 diabetes sen sijaan johtuu ensisijaisesti siitä, ettei insuliini enää tehoa elimistön kudoksiin. Ylipaino on tärkeä syy tähän. Myös tyypissä 2 tosin haiman insuliinituotantokin lopulta heikkenee. Terveellä ihmisellä insuliini saisi sokerin siirtymään verestä kudoksiin käytettäväksi, mutta tämän estävät tyypin 1 diabeteksessa insuliinituotannon tuhoutuminen ja tyypin 2 diabeteksessa insuliinin vaikutuksen katoaminen. Seurauksena verenkiertoon kertyy sokeria, joka vaurioittaa elimistöä.


Diabetes on raskas sairaus myös yhteiskunnalle: noin 15 % terveydenhuoltomme kokonaiskustannuksista johtuu diabeteksen hoitomenoista, ja esimerkiksi vuonna 2015 yli 300 000 suomalaisella oli lääkkeiden erityiskorvausoikeus diabeteksen vuoksi. Suomessa arvioidaan olevan kuitenkin yhteensä jopa 500 000 diabeetikkoa, joista 75-80 % sairastaa tyyppiä 2 ja 10-15 % tyyppiä 1. Varsinkin moni tyypin 2 diabeetikko on yhä diagnosoimatta. Lisäksi nykyään tunnetaan muitakin diabeteksen muotoja, jotka sijoittuvat taudinkuvaltaan tyyppien 1 ja 2 välimaastoon. Diabetes on jonkin verran yleisempi miehillä kuin naisilla: suomalaisista miehistä noin 16 % ja naisista 11 % on diabeetikkoja. Ylipaino on tyypin 2 diabeteksen tärkein riskitekijä, ja maailmanlaajuisen lihavuusepidemian vuoksi myös tyypin 2 diabetes yleistyy kiivaasti ja on aina vain nuorempien tauti (kuva 1).



iStock-656948448
Kuva 1. Vyötärölihavuus on tyypin 2 diabeteksen tärkein riskitekijä.


Taulukko 1. Diabetesdiagnoosi


1.      verensokeri 12 tunnin paaston jälkeen ≥7,0 mmol/l

2.      verensokeri 2 tuntia sokerirasituksen jälkeen ≥11,1 mmol/l

3.      HbA1c-pitoisuus ≥48 mmol/mol (6,5 %)

4.      oireisilla potilailla verensokeri satunnaismittauksessa >11,0 mmol/l


Diabetesdiagnoosi asetetaan yleensä kahden poikkeavan verensokeriarvon perusteella: esimerkiksi poikkeavan paastoarvon ja sokerirasitusarvon toteamisen jälkeen. Diagnoosi on perusteltu myös, jos potilaalla on poikkeava HbA1c-arvo, joka kuvaa verensokeritasoa pitkällä aikavälillä. Jos potilaalla on tyypillisiä diabeteksen oireita, kuten janoa, väsymystä ja laihtumista, myös poikkeava satunnaisarvo riittää diagnoosiin.



Diabetes vaurioittaa koko elimistöä


Diabeteksen pitkäaikaisten ja äkillisten ongelmien pääsyyllinen on korkea verensokeri. Lisäksi huonot elintavat, jotka ylipäätään aiheuttavat tyypin 2 diabeteksen, johtavat myös itsessään diabeetikoilla tavallisesti muihinkin sairauksiin: epäterveellinen ruokavalio, liikkumattomuus ja tupakointi altistavat myös kohonneelle verenpaineelle ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöille. Korkea verensokeri tekee paitsi omia vauriotaan elimistössä myös edesauttaa kohonneen verenpaineen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden tuhotyötä (kuva 2). Diabeetikko voikin kärsiä munuaissairaudesta, näkövaurioista, sepelvaltimotaudista, aivoverenkiertohäiriöistä, hermovaurioista, seksuaalihäiriöistä ja vakavista jalkaongelmista.


Diabetekselle ovat tyypillisiä korkean verensokerin aiheuttamat pienten verisuonten vauriot. Tällä tavoin syntyvät munuaissairaus ja verkkokalvovauriot. Jonkinasteisesta munuaistoiminnan heikkenemisestä kärsii noin 40 % tyypin 2 diabeetikoista sairautensa aikana, ja munuaisten vajaatoiminta onkin diabeetikkojen toiseksi tärkein kuolinsyy—sydän- ja verisuonitautien jälkeen. Eriasteisia verkkokalvovaurioita taas kehittyy suurimmalle osalle tyypin 1 diabeetikoista lopulta, ja tyypissä 2 niitä saa joka neljäs. Vauriot kehittyvät hitaasti ja johtavat vuosien kuluessa esimerkiksi värinäön häiriöihin sekä näöntarkkuuden heikkenemiseen. Vakavatkin vauriot, kuten sokeutuminen, ovat mahdollisia joskin harvinaisia.


Diabeetikon korkea verensokeri, kohonnut verenpaine ja veren huono rasvakoostumus aiheuttavat valtimonkovettumatautia, joka vaurioittaa elimistön suuria verisuonia. Uhreja ovat mm. sydän, aivot ja jalat. Diabeetikoilla onkin 3-5-kertainen riski sairastua sepelvaltimotautiin ja 2-4-kertainen riski saada aivoverenkiertohäiriö, kuten aivoinfarkti. Sepelvaltimotauti, jossa valtimonkovettumatauti ahtauttaa sydäntä huoltavat verisuonet, oireilee aluksi yleensä rasituksessa rintakipuna mutta voi johtaa aikanaan myös hengenvaaralliseen sydäninfarktiin. Diabeetikot kärsivät usein myös katkokävelystä, jossa jalkojen verenkierto on heikentynyt valtimonkovettumataudin vuoksi. Tällöin potilas joutuu kulkiessaan pysähtelemään välillä, koska jalkoihin alkaa sattua hapenpuutteen vuoksi.


Korkea verensokeri vahingoittaa myös elimistön hermoja, ja hermovaurioita eli neuropatiaa todetaankin usein jo diabeteksen alkuvaiheessa. Ne voivat jopa olla tyypin 2 diabeteksen ensioire. Tavallisin hermovauriomuoto on ns. polyneuropatia, josta kärsii 30-50 % diabeetikoista. Se alkaa yleensä jaloissa puutumisena, pistelynä tai kipuina, mutta myös lihasheikkoutta voi ilmetä myöhemmin. Autonominen neuropatia on sekin yleistä diabeetikoilla: sen oireita ovat esimerkiksi ripuli, ummetus, huimaus, virtsaamisongelmat ja hikoiluhäiriöt.


Seksuaalihäiriöt ovat yksi diabeteksen yleisimmistä seurauksista: diabeetikolla on esimerkiksi 2-3-kertainen riski sairastaa erektiohäiriötä, mikä tarkoittaa 50-75 % erektiohäiriöesiintyvyyttä diabeetikoiden keskuudessa. Erektiohäiriön riski lienee hieman suurempi tyypin 2 kuin 1 diabeetikoilla. Diabeetikoilla erektiohäiriö myös alkaa keskimäärin jopa 15 vuotta aikaisemmin ja on vakavampi kuin terveillä miehillä. Lisäksi seksuaalisuuden haluttomuuden on osoitettu olevan diabeetikoilla yleisempää, ja myös ennenaikainen sekä taaksepäin suuntautuva siemensyöksy liittynevät diabetekseen. Diabeetikot vieläpä usein kärsivät monista seksuaalihäiriöistä samaan aikaan: esimerkiksi erektiohäiriö esiintyy monesti haluttomuuden yhteydessä. Seksuaalihäiriöillä on tutkitusti tuhoisa vaikutus elämänlaatuun.


Seksuaalihäiriöiden yleisyyttä ja vaikeutta diabeetikoilla selittävät ensinnäkin diabetekseen liittyvät verisuoni- ja hermovauriot, jotka yhtä lailla tekevät tuhojaan siittimessä kuin muuallakin elimistössä. Huono verensokerin hoitotasapaino ja siitä seuraava korkea verensokeri lienevät tärkeimmät syyt häiriöihin ja näyttävät lisäävän ainakin erektiohäiriön riskiä. Diabeetikoille tyypillinen lihavuus, liikkumattomuus, kohonnut verenpaine ja masentuneisuus altistavat nekin seksuaalihäiriöille. Toisaalta eräät diabeetikoiden usein käyttämät lääkkeet, kuten tietyt verenpaine- ja masennuslääkkeet, voivat pahentaa seksuaalihäiriöitä. Lisäksi noin neljännes tyypin 2 diabeetikkomiehistä kärsii alentuneesta testosteronipitoisuudesta, joka altistaa erektiohäiriölle ja haluttomuudelle.


Moninaiset jalkavaivat ovat toinen esimerkki diabeteksen invalidisoivasta luonteesta. Hermovauriot aiheuttavat diabeetikoiden jaloissa asento- ja kuormitusvirheitä, jotka edelleen altistavat ihohaavoille. Hermovaurioiden vuoksi myös jalkojen suojatunto on heikentynyt, minkä vuoksi haavat voivat huomaamatta kehittyä pahoiksikin ja tulehtua. Haavoja pahentavat jalkojen verenkiertohäiriöt, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa myös suoranaisen kuolion jalassa. Pahoin tulehtuneet haavat ja kuoliot saattavat lopulta johtaa jalan amputoimiseen, jonka riski onkin 15-86-kertainen diabeetikoilla.


diabeteselinvauriot(väri, leveä)
Kuva 2. Diabeteksen aiheuttamia elinvaurioita. Korkean verensokerin aiheuttamat laaja-alaiset verisuoni- ja hermovauriot voivat ilmentyä mm. näköhäiriöinä, sepelvaltimotautina, munuaistautina, erektiohäiriönä ja jalkavaivoina. Näitä ongelmia pahentavat vielä kohonnut verenpaine ja veren huono rasvakoostumus, jotka ovat yleisiä etenkin tyypin 2 diabeetikoilla. Mikael Piha, 2018.



Diabeteksen äkilliset hätätilanteet


Ajan oloon syntyvien vaurioiden lisäksi diabetes voi aiheuttaa äkillisiä vaaratilanteita. Tyypin 1 diabeetikolla insuliinipuute johtaa vakavaan aineenvaihdunnalliseen häiriötilaan, jota nimitetään ketoasidoosiksi. Ketoasidoosin oireita ovat väsymys, jano, lisääntynyt virtsaamistarve, tajunnan hämärtyminen, pahoinvointi, hengityksen kiihtyminen ja sydämen tiheälyöntisyys. Ilman sairaalahoitoa ketoasidoosi etenee koomaan ja lopulta kuolemaan. Ketoasidoosi voi johtua diagnosoimattomasta, hoitamattomasta tyypin 1 diabeteksesta, mutta insuliinipumpun toimintahäiriökin voi aiheuttaa sen.


Tyypin 2 diabeetikoilla vastaavaa mutta lievempää tilaa kutsutaan hyperglykeemiseksi hyperosmolaariseksi oireyhtymäksi. Sen voivat aiheuttaa mm. verensokeria kohottavat lääkkeet, leikkaukset sekä muut rasitustilat, vakavat tulehdukset ja diabeteksen hoidon laiminlyönti. Oireita ovat jano, lisääntynyt virtsaamistarve, väsymys ja tajunnan hämärtyminen. Hyperglykeeminen hyperosmolaarinen oireyhtymä on sekin hengenvaarallinen tila, joka edellyttää sairaalahoitoa.


Lähinnä tyypin 1 diabeetikoilla vaarallisia tilanteita voi aiheuttaa myös verensokerin liiallinen lasku eli hypoglykemia, joka johtuu hoidon epätasapainoisuudesta. Syynä voi olla esimerkiksi liian suuri insuliiniannos suhteessa nautittujen hiilihydraattien määrään pistoshoitoisilla potilailla. Myös tyypin 2 diabeetikot saattavat joutua käyttämään lääkkeitä, joihin liittyy hypoglykemian riski. Hypoglykemian oireita ovat sydämentykytys, hikoilu, nälkä, käsien tärinä ja ärtyisyys. Erityisen vaarallisia merkkejä ovat päänsärky, sekavuus, näköhäiriöt, kouristukset ja tajuttomuus.



Terveelliset elintavat ovat diabeteksen ehkäisyn ja hoidon kulmakivi


Tyypin 1 diabetesta ei toistaiseksi osata ehkäistä, mutta sille altistanevat sekä perintö- että ympäristötekijät. Perimän merkitys myös tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä lienee suuri, jopa suurempi kuin tyypissä 1, mutta tyypille 2 altistaviin elintapoihin on mahdollista puuttua. Perintötekijämme eivät siis yksin määrää, sairastummeko tyypin 2 diabetekseen vai emme; päivittäisillä elintavoillamme on myös ratkaiseva merkitys. Ylipaino, erityisesti vyötärönympärystä kasvattava omenalihavuus, on tyypin 2 diabeteksen tärkein riskitekijä, ja tyypin 2 diabeetikoista noin 80 % onkin ylipainoisia. Runsasrasvainen ja niukkakuituinen ruokavalio kasvattaa sairastumisriskiä diabetekseen paitsi välillisesti lihomisen kautta myös suoraan vaikuttamalla mm. insuliinin toimintaan. Lisäksi liikunnan puute altistaa diabetekselle. Ylipaino, epäterveellinen ruokavalio ja liikkumattomuus lisäävät myös suoraan sydän- ja verisuonitautien riskiä.


Tyypin 2 diabetesta edeltää tyypillisesti metabolinen oireyhtymä, johon kuuluvat ylipaino, kohonnut verenpaine, veren poikkeavat rasva-arvot ja ns. esidiabetes. Esidiabetes merkitsee joko kohonnutta paastosokeria tai heikentynyttä sokerinsietoa laboratoriomittauksissa (ks. taulukko 1). Esidiabeteksessa verensokeriarvot ovat siis jo selvästi poikkeavia mutteivät vielä oikeuta varsinaiseen diabetesdiagnoosiin. Esidiabetesvaiheessa elintapamuutoksilla on kuitenkin vielä mahdollista jopa puolittaa riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Omaa sairastumisriskiään tyypin 2 diabetekseen voi arvioida Diabetesliiton riskitestillä.


Elintavat tyypin 2 diabeteksen ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi ovat samanlaisia: tavoitteita ovat laihtuminen, painonhallinta ja laadultaan hyvä ruokavalio (taulukko 2). Ruokavalion hyvä ohjenuora ovat kansalliset ravitsemussuositukset, jotka perustuvat vankkaan lääketieteelliseen näyttöön. Oikotietä terveellisempiin elämäntapoihin ei ole: iltapäivälehtien ihmedieetit ovat yleensä ajantuhlausta ja muutenkin haitallisia. Menestykselliset elämäntapamuutokset eivät kuitenkaan ole ylivoimaisia, vaikka ne vaativat jonkin verran päättäväisyyttä ja itsekuria. Ei pidä kerralla pyrkiä muuttamaan kaikkea, eikä kaiken muuttaminen yleensä ole edes tarpeen. Elintapamuutokset eivät välttämättä merkitse vanhoista tavoista luopumista vaan paremminkin vanhojen tapojen jalostamista. Ruokavaliomuutoksissa tavoitteena ovat kuitenkin määrälliset ja laadulliset parannukset, jotka perustuvat ensisijaisesti epäterveellisten elintarvikkeiden vaihtamiseen terveellisempiin.



Taulukko 2. Elintapamuutoksia diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa.


  • lopeta tupakointi tai edes vähennä sitä
  • liiku vähintään 30 minuuttia päivittäin
  • käytä alkoholia maltillisesti
  • vältä voimakassuolaisia elintarvikkeita
  • vaihda tavallinen suola mineraalisuolaan
  • syö vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ainakin puoli kiloa päivässä
  • suosi täysjyväviljatuotteita
  • suosi rasvattomia ja vähärasvaisia maito- ja lihatuotteita
  • vältä uppopaistettuja ruokia
  • käytä ruoanlaitossa kasviöljyjä voin asemesta
  • syö kalaa vähintään kahdesti viikossa
  • suosi siipikarjan lihaa



Ruokavalio on tärkein tekijä painonpudotuksessa, joka kuuluu diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon (kuva 3). Periaate on muuttaa päivittäistä ruokavaliota siten, että sen sisältämä energiamäärä pienenisi. Tämä tapahtuu ensinnäkin välttämällä runsaasti energiaa sisältäviä elintarvikkeita, kuten hampurilaisia, pitsoja, uppopaistettuja ruokia ja leivoksia. Toiseksi on lisättävä kasviksien osuutta ruokavaliossa siten, että vihanneksia, hedelmiä ja marjoja tulisi nautittua noin puoli kiloa päivittäin. Käytännössä tämä onnistuu esimerkiksi noudattamalla lautasmallia, jonka mukaan lounaalla tai päivällisellä puolet lautasesta käsittää kasviksia, neljännes hiilihydraattilisäkettä ja neljännes lihaa, kanaa, kalaa tai kasviproteiinia. Lisäksi vaikka leivän päälle voi panna vihanneksia leikkeleiden asemesta. Jälkiruoka voi olla annos marjoja tuhdin leivoksen asemesta. Kun runsasenergiaisia elintarvikkeita tällä tavoin korvataan vähäenergiaisilla kasviksilla, päivittäin nautitun ruoan määrä pysyy lähes samana mutta energia vähenee, mikä johtaa laihtumiseen. Lisäksi kasviksista saa runsaasti terveellisiä kuituja, kivennäisaineita ja vitamiineja.


Vaikka diabeetikko saisikin päivittäisestä ruokavaliostaan sopivasti energiaa, myös syödyn ruoan laadulla on merkitystä. Päivittäinen energia tulee energiaravintoaineista eli hiilihydraateista, rasvoista ja proteiineista. Hiilihydraatteja saa esimerkiksi pastasta, riisistä, perunasta ja leivistä, rasvoja ruokaöljyistä ja levitteistä sekä proteiineja lihasta, kalasta, kanasta ja palkokasveista. Nautittujen hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien hyvä laatu ja oikeat suhteelliset osuudet energiansaannista tukevat diabeetikon verensokeritasapainoa ja suojelevat sydän- ja verisuonitaudeilta. Ne myös myötävaikuttavat painonhallintaan, koska esimerkiksi ruisleivän monimutkaiset hiilihydraatit pitävät pitempään kylläisenä kuin leivosten yksinkertaiset sokerit. Ruokavalion laadun parantamisessa korostuu elintarvikkeiden vaihtamisen tärkeys.


Hiilihydraateista olisi saatava noin puolet päivittäisestä energiasta. Diabeetikoillakaan hiilihydraattirajoitus ei ole suositeltavaa, vaikka insuliinihoitoisten onkin arvioitava nauttimiaan hiilihydraattimääriä sopivan insuliiniannoksen määrittämiseksi. Yksinkertaisten sokerien saanti on kuitenkin pidettävä alhaisena siten, että ne muodostavat alle 10 % päivittäin saadusta energiasta. Tämän verran yksinkertaisia sokereita saa esimerkiksi jogurttiannoksesta tai jäätelötuutista. Niinpä makeisia ja sokeroituja mehuja sekä virvoitusjuomia on nautittava niukasti, ja vaihtaminen sokerittomiin tuotteisiin on suositeltavaa. Myös täysjyvätuotteita on suosittava ruokavaliossa, sillä ne sisältävät runsaasti kuituja ja hivenaineita. Arjen tavalliset hiilihydraattilähteet, kuten riisi, pasta, leivät ja murot, kannattaakin vaihtaa täysjyvävastineisiin.


Rasvojen osuuden päivittäisestä energiasta tulisi olla noin kolmasosa. Epäterveellisen tyydyttyneen eli kovan rasvan osuuden pitää olla pieni, alle 10 % päivittäisestä energiansaannista. Sen sijaan on suosittava terveellisempiä tyydyttymättömiä eli pehmeitä rasvoja. Kovia rasvoja voi karsia ruokavaliosta esimerkiksi käyttämällä rasvattomia tai vähärasvaisia maito- ja lihatuotteita. Kovaa rasvaa sisältävän voin käyttö ei ole suositeltavaa. Sen sijaan leivän päällä ja ruoanlaitossa olisi käytettävä kasvipohjaisia öljyjä ja margariineja, joiden rasva on pehmeää. Myös punainen liha sisältää kovaa rasvaa, joten välillä kannattaa syödä siipikarjaa, jonka lihan rasvakoostumus on terveellisempi. Kalaa olisi syötävä kahdesti viikossa, koska se sisältää erityisen terveellistä pehmeää rasvaa. Lihasta, kalasta ja kasvisruoista saatavien proteiinien pitäisi muodostaa 10-20 % päivittäisestä energiansaannista, mutta munuaistaudissa proteiinirajoitus voi olla tarpeen.



iStock-146807105
Kuva 3. Terveellinen ruokavalio. Tasapainoisessa, laadultaan hyvässä ruokavaliossa on runsaasti kasviksia, joista saa mm. kuituja, kivennäisaineita ja vitamiineja. Energiaravintoaineista hiilihydraatit (leipä, peruna, pasta, riisi jne.) muodostavat noin puolet, proteiinit (kala, kana, liha jne.) vajaan viidesosan, yksinkertaiset sokerit (makeiset jne.) alle kymmenesosan ja rasvat (öljyt, levitteet, maitotuotteiden sisältämä rasva jne.) vajaan kolmasosan.


Alkoholia ei yleensä mielletä energiaravintoaineeksi, vaikka se sisältää runsaasti energiaa ja voi muodostaa huomattavan osan päivittäisestä energiansaannista. Esimerkiksi oluttuopista saa energiaa 130 kcal, punaviinilasillisesta 90 kcal ja viinapaukusta 90 kcal. Niinpä alkoholin juonti on jo painonhallinnan vuoksi rajoitettava enintään kahteen päivittäiseen annokseen siten, että alkoholi muodostaa alle viisi prosenttia päivittäin saadusta energiasta. Alkoholin suurkulutuksen raja miehellä on enemmän kuin seitsemän annosta päivässä tai 24 viikossa. Alkoholia on käytettävä erityisen varovaisesti, jos on insuliinihoidossa tai käyttää hypoglykemiaa aiheuttavaa lääkettä. Alkoholi nimittäin häiritsee elimistön sokeriaineenvaihduntaa ja voi aiheuttaa mainituissa tilanteissa verensokerin vaarallista laskua (ks. Diabeteksen äkilliset hätätilanteet). Tätä voi ehkäistä syömällä riittävästi alkoholin ohessa tai juomalla makeita alkoholijuomia. Alkoholin kohtuuton käyttö paitsi lihottaa myös aiheuttaa monia muita terveyshaittoja, kuten kohonnutta verenpainetta.


Syömisen lisäksi liikunta on tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa ensiarvoisen tärkeää. Painonpudotus perustuu terveelliseen ruokavalioon, mutta painonhallinta edellyttää liikuntaa: liikunnan yhdistäminen painonpudotukseen nimittäin edistää pysyvää laihdutustulosta. Liikunta tuottaa suoriakin terveyshyötyjä diabeetikolle: se esimerkiksi tehostaa insuliinin vaikutusta elimistössä ja alentaa verenpainetta. Liikuntaa on suositeltavaa harrastaa omien mieltymystensä mukaan siten, että sekä kestävyys- että lihaskuntoa tulisi harjoitettua. Kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa, kuten kävelyä ja pyöräilyä, on suositeltavaa harrastaa 2,5 tuntia viikossa ja lihasharjoittelua, kuten voimistelua ja voimailua, kaksi kertaa viikossa. Vähänkin liikuntaa on kuitenkin parempi kuin ei yhtään: tärkeintä on olla liikkeessä. Arjen hyötyliikuntaa voivat olla esimerkiksi käveleminen kauppaan, portaiden nousu ja jopa seisominen istumisen asemesta (kuva 4).



iStock-531472708
Kuva 4. Liikunnan lisääminen alkaa pienistä arkisista päätöksistä kuten portaiden nousemisesta hissillä kulkemisen sijaan.


Terveellisten elintapojen noudattamisessa, niin syömisessä kuin liikkumisessa, keskeistä on säännöllisyys. Päivittäin syöty ruoka kannattaa jakaa aamiaiselle, lounaalle, mahdolliselle välipalalle, päivälliselle ja iltapalalle, joista kukin ateria syödään joka päivä suunnilleen samaan aikaan. Tämä edistää painonhallintaa ja sokeritasapainoakin. Viikon liikunnan taas voi jakaa esimerkiksi siten, kestävyysliikuntaa harrastetaan 30 minuuttia viitenä päivänä ja lihasharjoittelua kahtena muuna päivänä. Tällä tavoin saadaan myös parhaiten istutettua uudet terveelliset elintavat osaksi jokapäiväistä elämää, jolloin painonhallinnan, verenpaineen, verensokerin ja rasva-aineenvaihdunnan tavoitteisiinkin on mahdollista päästä (ks. taulukko 3). Huonoista tavoista, kuten tupakoinnista, taas pitää yrittää päästä eroon.



Taulukko 3. Elintapamuutosten yleisiä tavoitteita.


  • painonpudotus ja painonhallinta
  • verenpaine alle 140/90 mmHg
  • HbA1c-pitoisuus 20-42 mmol/mol
  • paastoverensokeri alle 7 mmol/l
  • LDL-kolesteroli alle 2,5 mmol/l (alle 1,8 mmol/l jos on valtimotauti)
  • tupakoinnin lopettaminen tai vähentäminen

Normaali paino, verenpaine, verensokeri ja LDL-kolesteroli ehkäisevät diabeteksen tuottamia vaurioita ja parantavat diabeetikon elämänlaatua.



Diabeetikon on seurattava terveydentilaansa myös itsenäisesti


Diabetes voi aiheuttaa niin vakavia elinvaurioita ja äkillisiä hätätilanteita, että sen tiivis seuranta toteamisen jälkeen on välttämätöntä. Aktiivisen seurannan ansiosta diabeteksen hoito voidaan kunkin potilaan kohdalla säätää sopivaksi ja vaurioihin voidaan puuttua varhaisessa vaiheessa. Jos diabetes on saatettu hyvään hoitotasapainoon, potilaalle riittää yleensä käynti lääkärillä tai diabeteshoitajalla 6-12 kuukauden välein. Tällöin mitataan verensokerin pitkäaikaistasoa ilmaiseva HbA1c-pitoisuus ja käsitellään mahdolliset verensokerin ajoittaiset voimakkaat laskut eli hypoglykemiat. Seurantakäyntien tiheys määräytyy kuitenkin yksilöllisten tarpeiden mukaan. Diabeetikon terveys tarkastetaan perusteellisemmin kerran vuodessa, jolloin tutkitaan munuaisten kunto, veren rasva-arvot sekä eräitä muita arvoja, jalkojen kunto, ajoterveys, verenpaine ja verenkierto. Kahden tai kolmen vuoden välein tutkitaan lisäksi silmänpohjat, maksan kunto ja sydänfilmi.


Käynnit terveydenhuollon ammattilaisen luona eivät kuitenkaan riitä diabeteksen seurannassa: sairauden omaseuranta on myös erittäin tärkeää (kuva 5). Kotona tehdystä pitkäaikaisseurannasta on myös apua lääkärille hoidon suunnittelussa. Painoa kannattaa seurata vaa’alla, koska ylipaino on tärkein tyypin 2 diabeteksen riskitekijä ja toisaalta jo vähäinenkin laihtuminen tuottaa terveyshyötyjä diabeetikolle. Diabetes itse on huomattava riskitekijä sydän- ja verisuonitaudeille, joten verenpainettakin on syytä seurata aamuin illoin (ks. Verenpaineen mittaaminen kotona). Verenpaineen tavoitetaso on enintään 140/90 mmHg, munuaistaudissa 130/80 mmHg. Diabeetikon on myös pidettävä huolta jaloistaan ja tarkasti seurattava näiden kuntoa. Sopivat kengät, puhtaus, rasvaus ja kynsien hoito auttavat pitämään jalat terveinä. Pikkuvammoja on vältettävä ja ne on hoidettava nopeasti. Paranemattoman haavan kanssa on herkästi hakeuduttava lääkäriin.


Verensokeriakin voi mitata kotona omalla mittarilla, mikä on kuitenkin yleensä tarpeen vain tyypin 1 diabeetikoilla. Tyypin 1 diabeteksessa on tärkeää saada käsitys verensokerin vaihtelusta vuorokaudenajan, liikunnan ja syömisen mukaan, minkä perusteella insuliiniannokset säädetään. Tavallisesti verensokeri mitataan illalla ja aamulla sekä ennen ateriaa ja kaksi tuntia aterian jälkeen (ks. taulukko 4). Kaksi tai kolme päivää ennen seurantakäyntiä on syytä kirjoittaa verensokerimittaustulokset muistiin ja kirjata myös syömiset ja liikkumiset. Tällä tavoin lääkäri saa parhaiten käsityksen potilaan verensokerin todellisesta tasosta ja vaihtelusta. Myös tyypin 2 diabeetikko voi tarvita verensokerin kotimittauksia varsinkin, jos hän käyttää hypoglykemiaa aiheuttavia lääkkeitä.



Taulukko 4. Verensokerin tavoitearvot diabeetikolla.


  • verensokeri 12 tunnin paaston jälkeen alle 7,0 mmol/l
  • verensokeri 2 tuntia aterian jälkeen alle 8-10 mmol/l
  • HbA1c-pitoisuus alle 53 mmol/mol (7,0 %)



Diabeetikkojen, erityisesti tyypin 1 potilaiden, on hyvin tärkeä varoa verensokerin liiallisia laskuja eli hypoglykemioita (ks. Diabeteksen äkilliset hätätilanteet). Hypoglykemian oireet on tunnistettava: alkuoireita ovat sydämentykytys, hikoilu, nälkä, käsien tärinä ja ärtyisyys. Vakavia oireita ovat päänsärky, sekavuus, näköhäiriöt, käytöshäiriöt, kouristukset ja tajuttomuus (ks. taulukko 5). Hypoglykemian syynä voi olla esimerkiksi liian suuri insuliiniannos, liiallinen liikunta suhteessa nautittuihin hiilihydraatteihin tai alkoholin juominen. Lievän hypoglykemian voi hoitaa kotona nauttimalla sokeria: esimerkiksi puoli lasillista mehua, hedelmä, 3-5 sokeripalaa, makeiset ja ruokalusikallinen hunajaa sopivat ensiavuksi. Tajuttomalle potilaalle näitä ei kuitenkaan saa antaa, vaan hänet on välittömästi toimitettava lääkärin hoitoon. Myös glukagoniruiskeen voi antaa, jos sellainen on saatavilla ja sen osaa antaa.



Taulukko 5. Hypoglykemian oireet.


Lievät oireet

  • sydämentykytys
  • hikoilu
  • nälkä
  • käsien tärinä
  • ärtyisyys

Vakavat oireet
  • päänsärky
  • sekavuus
  • näköhäiriöt
  • käytöshäiriöt
  • kouristukset
  • tajuttomuus

Lievä hypoglykemia voidaan hoitaa kotioloissa nauttimalla pieni annos sokeria esimerkiksi mehun tai hedelmän muodossa. Koetuista hypoglykemioista on kuitenkin aina kerrottava lääkärille tai diabeteshoitajalle seurantakäynnillä. Vakavat hypoglykemiat, varsinkin, jos potilas on tajuton, vaativat lääkärin välitöntä hoitoa.



iStock-510042617
Kuva 5. Diabeetikkojen on jatkuvasti seurattava terveydentilaansa mm. verensokerin kotimittauksilla.


Diabetes vaatii yleensä lääkehoitoa


Terveellinen syöminen ja liikkuminen ovat aina välttämättömiä tyypin 2 diabeteksen hoidossa, mutta ne harvoin yksin laskevat verensokerin hyväksyttävälle tasolle. Yleensä diabeetikko tarvitsee ainakin jossain vaiheessa myös verensokeria alentavia lääkkeitä, jotta diabeteksen aiheuttamia vaurioita voitaisiin tehokkaasti ehkäistä (taulukko 6). Nämä lääkkeet laskevat verensokeria eri mekanismein: maksan sokerituotantoa vähentämällä, haiman insuliinieritystä lisäämällä, insuliinin vaikutusta kudoksiin tehostamalla, sokerin eritystä virtsaan lisäämällä ja sokerin imeytymistä suolistosta hidastamalla. Diabetesta voidaan hoitaa myös pistämällä ihon alle insuliinia, mutta tämä on yleensä tarpeen vain tyypin 1 diabeetikoilla. Lääkehoidon on osoitettu vähentävän sydän- ja verisuonisairauksia sekä muita elinvaurioita tyypin 2 diabeetikoilla.


Metformiini, jota Suomessa myydään muiden muassa kauppanimillä Glucophage ja Metforem, on tavallisesti aloituslääke tyypin 2 diabeteksessa. Se laskee verensokeria tehokkaasti estämällä maksaa tuottamasta sokeria verenkiertoon. Sulfonyyliureat, esimerkiksi glimepiridi (Amaryl) ja glipitsidi (Mindiab), puolestaan lisäävät haiman insuliinieritystä, mikä alentaa verensokeria. Glinidit eli niin sanotut ateriatabletit myös lisäävät insuliinieritystä, mutta ne ovat lyhytvaikutteisia ja otetaan ennen syömistä hiilihydraattien aiheuttaman verensokerin nousun tasaamiseksi. Glinideihin kuuluu esimerkiksi repaglinidi, jota myydään nimellä Novoform. Sulfonyyliureat ja glinidit voivat tyypin 2 diabeetikoilla aiheuttaa verensokerin liiallista laskua eli hypoglykemiaa (ks. Diabeteksen äkilliset hätätilanteet). Ne voivat valitettavasti myös hieman lihottaa.


Pioglitatsoni (Actos) parantaa insuliinin vaikutusta kudoksiin, mikä edistää sokerin poistumista verenkierrosta ja siten laskee verensokeria. Sillä on lisäksi myönteisiä vaikutuksia rasva-aineenvaihduntaan. Gliptiinien ryhmään taas kuuluvat muiden muassa sitagliptiini (Januvia) ja saksagliptiini (Onglyza). Ne toimivat lisäämällä epäsuorasti veren insuliinipitoisuutta. Vaikka tyypin 2 diabetesta hoidetaan pääasiassa suun kautta otettavilla lääkkeillä, nykyään käytetään myös ihon alle pistettäviä GLP-1-analogeja, kuten liraglutidia (Victoza), jotka lisäävät insuliinieritystä ja alentavat painoa. Jonkin verran käytetään SGLT-2-estäjiä, kuten empagliflotsiinia (Jardiance), jotka saavat munuaiset erittämään verensokeria virtsaan. Sokerin imeytymistä ruoansulatuskanavasta voidaan hidastaa guarkumilla (Guarem).


Jos suun kautta otettavat lääkkeet eivät syystä tai toisesta riitä, myös tyypin 2 diabeetikkoa voidaan hoitaa ihon alle pistettävällä insuliinilla, joka toimii kuten elimistön oma insuliini. Tyypin 2 diabeetikolle riittää yleensä yksi insuliinipistos vuorokaudessa, tavallisesti illalla. Tällöin verensokeria seurataan aamumittauksin. Tyypin 1 diabeteksessa insuliinihoito on paljon monimutkaisempaa, koska potilailla ei ole omaa insuliinituotantoa jäljellä juuri lainkaan. Tyyppiä 1 voidaan hoitaa ensinnäkin monipistoshoidolla, johon kuuluvat perusinsuliini- ja ateriainsuliinipistokset: perusinsuliini jäljittelee haiman jatkuvaa insuliinin peruseritystä ja ateriainsuliini toisintaa aterioiden yhteydessä haiman suuret insuliinisykäykset. Tyyppiä 1 voidaan hoitaa myös insuliinipumpulla, ”keinohaimalla”, joka ruiskuttaa ihon alle jatkuvasti hieman insuliinia ja aterioiden yhteydessä suurempia annoksia. Sopivat perus- ja ateriainsuliiniannokset säädetään yksilökohtaisesti.


Kullekin diabeetikolle valitaan yksilöllisin perustein sopivin lääke. Tavallisesti myös useampia lääkkeitä yhdistellään, koska aina yhdellä lääkkeellä verensokeria ei saada riittävästi laskettua elinvaurioiden ehkäisemiseksi; on myös saatavilla lääkevalmisteita, jotka sisältävät jo useampaa lääkettä. Diabeetikon kannattaa kuitenkin muistaa, että mitä paremmin elintapamuutokset onnistuvat, sitä vähemmän tarvitaan lääkehoitoa. Vaikka hoito aloitettaisiinkin useammalla lääkkeellä, lääkkeitä voidaan vähentää sen mukaan kun elintavat kohenevat. Ihannetilanteessa lääkehoito voitaisiin lopettaa jopa kokonaan. Tyypin 2 diabeetikoilla on tosin tyypillisesti muitakin lääkehoitoa vaativia tiloja, kuten kohonnut verenpaine ja veren epäterveellinen rasva-ainekoostumus. Näitä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä voidaan hoitaa samanlaisilla elintapamuutoksilla kuin diabetesta, mutta usein lääkehoitokin on tarpeen.


Seksuaalihäiriöiden hoito diabeetikoilla on vaikeampaa kuin terveillä, koska diabetes liitännäistauteineen vaurioittaa seksuaaliterveyttä niin voimallisesti ja niin moninaisin mekanismein. Myös jotkut diabeetikkojen tyypillisesti käyttämät lääkkeet voivat pahentaa seksuaalihäiriöitä: eräät verenpainelääkkeet aiheuttavat erektiohäiriötä ja tietyt masennuslääkkeet viivästynyttä siemensyöksyä. Diabeteksen hoito elintavoilla ja sopivilla lääkkeillä onkin myös seksuaalihäiriöiden ehkäisyn kulmakivi. Hyvä verensokeritasapaino suojannee ainakin erektiohäiriöltä, mutta jo tapahtuneita vaurioita se ei kuitenkaan voi korjata. Tällöin käytetään erektiohäiriölääkkeitä, joista hyötyy ainakin puolet erektiohäiriöstä kärsivistä diabeetikoistakin. Jos suun kautta otettavat lääkkeet eivät tehoa, erektiohäiriötä voidaan diabeetikoilla hoitaa usein menestyksekkäästi joko pistämällä lääkettä suoraan siittimeen tai asettamalla virtsaputkeen. Viimeisenä keinona on kirurginen penisproteesi, joka on äärimmäinen mutta toimivaksi todettu hoito. Myös taaksepäin suuntautuvan ja ennenaikaisen siemensyöksyn hoitoa voidaan kokeilla eräillä lääkkeillä.



Taulukko 6. Diabeteslääkkeitä


    
LÄÄKEAINEKAUPPANIMIÄVAIKUTUSMEKANISMIHUOMIOITA
    
metformiiniGlucophage, Metforem, Metformin Actavisvähentää maksan sokerituotantoaensisijainen aloituslääke
    
sulfonyyliureat lisäävät haiman insuliinieritystähypoglykemiavaara
 glipitsidi
Mindiab
 
 glimepiridi
Amaryl, Oltar, Priglide, Glimepirid Sandoz
 
    
glinidit
lisäävät haiman insuliinieritystähypoglykemiavaara
repaglinidi
Novoform  
    
pioglitatsoniActostehostaa insuliinin vaikutustamyönteinen vaikutus rasva-aineenvaihduntaan
    
gliptiinit
lisäävät epäsuorasti haiman insuliinieritystä
sitagliptiini
Januvia, Xelexia  
saksagliptiini
Onglyza  
vildagliptiini
Galvus  
    
GLP-1-analogit
lisäävät haiman insuliinieritystäihon alle pistettäviä lääkkeitä
liraglutidi
Victoza  
eksenatidi
Byetta  
    
SGLT-1-estäjät lisäävät sokerin eritystä virtsaan 
empagliflotsiini 
Jardiance  
dapagliflotsiini
Forxiga  
    
guarkumiGuaremhidastaa sokerin imeytymistä ruoansulatuskanavasta 


Lähteet

  • Alenius H, Atula S, Berghem N, Kattainen A, Kunnamo I, Jousimaa J, Pelttari H, Teikari M (toim). Lääkärin käsikirja. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2017.


  • Diabetes. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin, Suomen Sisätautilääkärien yhdistyksen ja Diabetesliiton Lääkärineuvoston asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2016 (viitattu 20.9.2016). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi


  • Häme-Sahinoja J (toim). Perusopas – Tyypin 2 diabetes. Tampere: Suomen Diabetesliitto ry, 2016.


  • Terveyttä ruoasta – Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta, 2014 (viitattu 15.11.2017). Saatavilla Internetissä: www.evira.fi


  • Diabeetikon ruokavaliosuositus 2008. Suomen Diabetesliitto ry:n liittohallituksen nimeämä ruokavaliosuositustyöryhmä. Tampere: Suomen Diabetesliitto ry, 2008 (viitattu 10.11.2017). Saatavilla Internetissä: www.diabetes.fi


  • Terveysliikunnan suositukset. UKK-instituutin verkkosivut. http://www.ukkinstituutti.fi/ammattilaisille/terveysliikunnan-suositukset (luettu 4.1.2018)


  • Diabetes. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivut. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/diabetes (luettu 31.7.2016)


  • Kumar V, Abbas AK, Aster JC (toim). Robbins Basic Pathology. Philadelphia: Elsevier Saunders, 2013.


  • Koulu M, Mervaala E (toim). Farmakologia ja toksikologia. Kuopio: Kustannusosakeyhtiö Medicina, 2013.


  • Kizilay F, Gali HE, Serefoglu EC. Diabetes and Sexuality. Sex Med Rev. 2017;5(1):45-51.


  • Kouidrat Y, Pizzol D, Cosco T, Thompson T, Carnaghi M, Bertoldo A, Solmi M, Stubbs B, Veronese N. High prevalence of erectile dysfunction in diabetes: a systematic review and meta-analysis of 145 studies. Diabet Med. 2017;(epub)


  • Maiorino MI, Bellastella G, Esposito K. Diabetes and sexual dysfunction: current perspectives. Diabetes Metab Syndr Obes. 2014;7:95-105.


  • Isidro ML. Sexual dysfunction in men with type 2 diabetes. Postgrad Med J. 2012;88:152-159.

    Hatzimouratidis K, Hatzichristou D. How to Treat Erectile Dysfunction in Men with Diabetes: from Pathophysiology to Treatment. Curr Diab Rep. 2014;14:545. 


  • Arrellano-Valdez F, Urrutia-Osorio M, Arroyo C, Soto-Vega E. A comprehensive review of urologic complications in patients with diabetes. Springerplus. 2014;3:549.



Tee sivusta PDF Tulosta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä