Miehen seksuaalihäiriöt

Näytä aikaväliltä:
Oireisiin kyllästynyt

Testosteroni

Hei! Olen 17, pian 18- vuotias poika. Minua on vaivannut erilaiset oireet jo puoli vuotta. Ensimmäisinä oireina huomasin unihäiriöt ja erektio- ongelmat (ei aamuerektioita, erektion ylläpito ja saaminen vaikeaa,ennenaikainen siemensyöksy, tunnottomuus peniksessä ja pienentynyt lepokoko.) Vähän myöhemmin alkoi tulla pahoinvointia, ahdistuneisuutta,keskittymisvaikeuksia, väsymystä ja lihasheikkoutta. Minulta on otettu useita verikokeita ja kaikki muu näyttäisi olevan kunnossa, paitsi testosteroniarvot ovat olleet matalat ja laskeneet entisestään. S- testo maaliskuussa 12 ja toukokuussa 9.8 (10-38) eli alle viitearvojen. Minkälainen tuo S-testo arvo kuuluisi ikäiselläni olla ? Kannattaako korvaushoitoja aloittaa, kun syytä ei ole löytynyt ja oireeni vaikuttavat merkittävästi elämänlaatuuni?
Minulta on kuvattu aivot huhtikuussa, eikä löytynyt mitään poikkeavaa. Minulla ei ole todettu sairauksia ja en käytä päihteitä. Murrosikä alkoi normaalisti n. 13 vuotiaana.

Vastaus

Asia vaatii tarkempaa perehtymistä ja todennnäköisesti lisätutkimuksia testosteronin ja estradiolin ja gonadotropiinien suhteen. Jos tulet vastaanotolle, ota mukaan kaikki tehdyt tutkimukset.

testogel

Neljän vuoden testogelin ja nebido-kokeilun jälkeen paluu omaan tuotantoon?

Onko mahdollista ja mahdollisesti kuinka vaikeaa palata liki neljän vuoden testogelin käytön ja nebido-kokeilun jälkeen omaan testosteronituotantoon. Vaikka se oli hieman matala (aivan alarajalla), niin testosteronikorvaushoito on vienyt libidon melko suurelta osin. Oikeastaan tämä varmaan tapahtui kun oma testosteronituotanto loppui, kuukausien kuluessa testogelin aloituksesta. Vai onko sellaisia muita mitattavissa ja korjattavissa olevia asioita, jos oletetaan että testosteronitasot hoidolla ok ja estradiolikin pysyi geelillä kohtuutasolla. Yksi annospussi nosti testoa vain 10:een ja kahdella rupesi jo tulemaan ongelmia mielialan kanssa (estradioli?).

Vastaus

Kyllä oman toinminnan yleensä saa käyntiin. Siihen vaikuttavat mm. käytön kesto ja ikä. Asia mneee käytännössä niin, että oma nyt toimimaton aivolisäke käynnistettaään, testosteroniannosta lähdetään laskemaan ja tarvittaessa kivesten toimintaa stimuloidaan istukkagonadotropiinilla. Tässä käytetään ns. Rahnemanin algoritmia lääkkeiden määräämisessä. Koko hommaan menee aikaa yleensä 3-6 kk ja asia vaatii kyllä oman motivaation ja sitoutumisen hoitoon.

huolestunu 22v

hormonaaliset arvot

P -Ferrit 77 ug/l
P -PSA 0.57 ug/l
P -PRL 411 mU/l
P -LH 6.6 U/l
P -FSH 6.2 U/l
P -TSH 2.39 mU/l
P -T4-V 18.9 pmol/l
S -E2 0.16 nmol/l
S -SHBG 26 nmol/l
S -Testo 16.0 nmol/l

Millaiset arvot mielestäsi 22vuotiaalle urheilulliselle ja tarkkaa ruokavaliota noudattavalle miehelle.. testosteronin vajauden oireet ovat läsnä jonka takia hakeuduin tutkimuksiin.. teini aikana ilmentynyt gynekomastiaa molempiin rintoihin joten arvot ovat heitelleet pidemmän aikaa ? myös teini iässä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta mutta lääkitystä ei koettu sillon tarpeelliseksi... Voisiko testosteroni hoidosta olla hyötyä tämän ikäiselle, vaikkei se todellakaan optimaalisin idea olisi tässä iässä, mutta en haluaisi tuhlata nuoruuttani ikämiehen testosteroni arvoilla ja väsyneiden olojen kanssa, jos hoito joka tapauksessa on edessä tai sillä saisi huomattavaa elämänlaadun parannusta.

Kiitos etukäteen mikäli viitsit vastata kysymyksiin.

Vastaus

Tähän taisin jo vastata.

Jupakka

Testosteroniarvoista

Hei. Olen 57-vuotias mies ja minulla on jo muutaman vuoden ollut erektiovaikeuksia, väsymystä, ärtyneisyyttä, satunnaisia yöllisiä runsaita hikoilukohtauksia ym. Testosteroniarvoni ovat seuraavat

S-Testo-VL 204 pmol/l

P-SHBG 82 nmol/l

S-Testo 20 nmol/l

Olisiko syytä lääkitykseen vai ovatko arvot normaalirajoissa.

Vastaus

Arvosi on alakantissa ja tarvitaan 1-2 uusintamittausta. Nykyään tetsosteronihoidon aloitusrajat ovat tiukkoja. Tarvitaan ainakin kaksi mittausta (Testo ja SHBG). Testosteronin tulee olla alentuneita ja potilaalla oireita, jos hoitoa harkitaan.. Jotta saataisiin tietoa siitä, mistä tilanne johtuu tarvitaan seuraavat: LH, FSH, E2, PRL, TSH, Ferritiini. Myös ns. tavanomaisista kokeista on hyvä olla tietoa (hb, sokeri, kolesteroli, maksa, munuainen).

Voit otattaa nuo puuttuvat arvot ilman lähetettä esim. Synlabissa tai jos asut Helsingin alueella Ympyrätalon apteekissa, siellä on hyvä paketti "Miehen hormonit, laaja". Kun kaikki kokeet ovat valmiit, kannattaa tulla vastaanotolle.

Ferty

Ympärileikkauksen jälki tila.

Jääkö ympärileikkauksessa aina noin voimakas ja näkyvä jälki. Miksi joskus leikataan arpi ylemmäs varteen onko siihen jokin syy.

Vastaus

Näytä urologille.


ympyratalon apteekki

Tee sivusta PDF Tulosta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä