Mitä kukin asiantuntija tekee?

Lääkäri

Saadakseen lääkärin ammattiin oikeuttavat todistukset, tulevan lääkärin on opiskeltava noin 6 vuotta varsin kurssimuotoisesti ja tiiviisti. Kuuden vuoden aikana käydään perusteellisesti läpi mm. fysiologiset, anatomiset, farmakologiset, molekyylibiologiset, lääkeaineopinnolliset perusopinnot, joiden jälkeen opinnot jatkuvat eri lääketieteen erikoisaloilla. Kun lääketieteen opiskelija on suorittanut hyväksytysti 4 vuoden opinnot, hän voi rajoitetusti toimia lääkärin sijaisena. Kun kaikki opinnot on suoritettu, hän saa oikeuden toimia itsenäisenä lääkärinä.


Erikoislääkäri

Erikoislääkäri suorittaa edellä mainitun lääkärin koulutuksen, mutta voi sitten jatkaa valitsemallaan erikoisalallaan opintoja tavoitteena erikoislääkärin tutkinto. Erikoislääkärin koulutus kestää myös noin 6 vuotta ja lääkärin tulee suorittaa vaativa erikoislääkäritentti, ennen kuin hän saa erikoislääkärin oikeudet.


Urologi ja muut ns. suppean erikoisalan lääkärit

Urologian erikoislääkäri on jo ennen urologian opintoja hankkinut kirurgian erikoislääkärin pätevyyden eli kyseessä on ns. kirurgian suppea erikoisala. Lääkäri joutuu opiskelemaan yhteensä noin 16 vuotta lääketieteellisessä, ennen kuin hän saa urologin paperit (6 vuotta perusopintoja+6 vuotta kirurgian erikoistumista + 4 vuotta urologian opintoja.) Vastaava suppea erikoisala on esim. endokrinologia, jossa perusopintojen jälkeen erikoistutaan ensin sisätauteihin 6 vuotta ja sitten endokrinologiaan 4 vuotta.



Uroterapeutti

Uroterapeutti  hoitaa lantiopohjan toimintahäiriöitä, joihin voi liittyä virtsankarkailua,  ulosteen karkailua  tai lantiopohjan kiputiloja sekä ohjaa ja opastaa erilaisten apuvälineitten käyttöä.  Suomessa lasketaan olevan tällä hetkellä vähintään satatuhatta uroterapeuttisen hoidon ja opastuksen tarpeessa olevaa potilasta. Uroterapeutteja on tällä hetkellä suurimmissa  väestökeskuksissa sekä kuntasektorilla että yksityisillä lääkäriasemilla. Uroterapeutille  voi  hakeutua  hoitavan lääkärin kautta tai suoraan tilaamalla  ajan.


Ravitsemusterapeutti

Ravitsemusterapeutti toimii hoitoketjun osana. Ravitsemusterapiasta on hyötyä seuraavissa tilanteissa: tulehduksellinen suolistosairaus, keliakia, krooninen ummetus, laktoosi-intoleranssi, ruoka-allergia, kihti, diabetes, kohonneet veren rasva-arvot, kohonnut verenpaine, alipaino, liikapaino, syömishäiriö. Usein jo 1-2 tapaamiskerta riittää. Ravitsemusterapeutti antaa potilaalle tietoa ja tukea hänelle sopivasta ruokavaliosta – soveltaen tietoa potilaan arkeen.


 

Psykoterapeutti

Psykoterapeutti on terveysalan ammattinimike psykoterapiahoitoa antavalle henkilölle. Ammatti on Suomessa suojattu lailla; sitä saavat käyttää ainoastaan Valviran hyväksymät, riittävän koulutus- ja kokemustaustan omaavat henkilöt (esim. psykologi, psykiatri tai teologi). Ammatteina psykoterapeutti, psykologi ja psykiatri sekoitetaankin usein keskenään. Hyväksyntä annetaan joko "erityistason" tai "vaativan erityistason" psykoterapin nimikkeen käytölle (psykoterapeutti ET tai psykoterapeutti VET).

Psykoterapeutin vaatimukset

Psykoterapeutiksi haluavalta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan tutkinto, teoreettinen lisäkoulutus, työnohjauksessa suoritettu harjoittelu ja soveltuvuus ammattiin sekä omakohtainen psykoterapia. Erityistason psykoterapeutilta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan perustutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, vähintään kahden vuoden työkokemus, 250 tunnin omakohtainen psykoterapia ja lisäopintoja keskimäärin kolme vuotta. Vaativan erityistason psykoterapeutin pohjakoulutus on oltava soveltuva korkeakouluasteen tutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai muu akateeminen loppututkinto. Lisäopintoja on oltava keskimäärin neljä ja puoli vuotta, ja oman psykoterapian kesto vähintään 500 tuntia.[1]


Perheterapeutti

Mikä on tyypillistä perheterapialle yleensä ja erityisesti Suomessa verrattuna muihin psykoterapioihin?

  • Perheterapiassa, tai ehkä pitäisikin puhua perhepsykoterapiasta, ei ole ainoastaan yksi asiakas (kuten yksilöpsykoterapiassa), joka pitäisi tulla kuulluksi ja jonka tarjoamia aiheita olisi seurattava. Tämän takia perheterapeutti joutuu koko ajan monimutkaisten valintojen eteen istunnoissa. 
  • Perheterapiassa tehdään työtä ryhmän kanssa jolla on yhteinen historia, eli tilanne on erilainen kuin ryhmäpsykoterapiassa, jossa ryhmän historia alkaa kun terapia alkaa ja ryhmä ei koskaan kokoonnu ryhmänä ilman että terapeutti on paikalla. Tämän takia perheterapiassa on vaikeata tietää mistä asiayhteydestä käsin joku viesti olisi ymmärrettävä. 
  • Perheterapeutit ovat varmasti peruskoulutukseltaan moniammatillisin ryhmä kaikista psykoterapeuteista. Olisikin tärkeää, että tämä voisi jatkua vaikka koulutukset siirtyisivätkin yliopistoille ja ammattikorkeakouluille. 
  • Moniviitekehyksellisyys on tyypillistä perheterapeuteille. Heillä on kosketus yhtä lailla mm. systeemisyyteen, ratkaisukeskeisyyteen, reflektiivisyyteen kuin narratiivisuuteen. Lisäksi monet ovat ehkä huomaamattaankin omaksuneet strukturaalisia ja psykodynaamisia ideoita. Muut psykoterapeutit ovat selkeämmin yhden viitekehyksen omaksuneet kuten esimerkiksi Bionilaiset ryhmäpsykoterapeutit tai kognitiiviset yksilöpsykoterapeutit. 
  • Perheterapiakoulutusten suhteen on vallinnut ilahduttavalla tavalla tervehdyttävä kilpailu koska on ollut olemassa (verrattuna muihin psykoterapiamuotoihin) suuri määrä koulutusta järjestävää tahoa: yliopistolliset täydennyskoulutuslaitokset, työpaikkaorganisaatiot, yksityiset instituutit jne. Toivottavasti mahdollisesti toteutettava koulutusuudistus ei merkitse korruptoivan monopoliaseman syntymistä. 
  • Perheterapeutit ovat ylivoimaisesti suurin ryhmä psykoterapeutti-nimikkeen saaneiden joukossa. 
  • Perheterapeutit voivat saada julkista rahoitusta antamalleen psykoterapialle mm. KELA:n ja maksusitoumusten kautta. Samalla he ovat myös päteviä toimimaan muussakin kuin "puhtaassa" psykoterapeutti-roolissa esimerkiksi moniammatillisen perhekuntoutuksen puitteissa. 

(Jan-Christer Wahlbeck)


Pariterapeutti

Pariterapiassa koulutuksen saanut terapeutti keskustelee parin kanssa niistä parisuhteen asioista, joita pari tuo esiin istunnon aikana. Pariterapeutilla on vaitiolovelvollisuus. Pariterapiaistunnon kesto on useimmiten 1 ½ tuntia. Jos asiakkaat käyvät erikseen istunnoissa, yksilökäynti kestää tavallisesti 45 minuuttia. Istuntoja on tavallisesti kahden - neljän viikon välein, mutta kriisitilanteissa joskus useamminkin. Pariterapian pituus määräytyy käsiteltävien asioiden luonteen, asetettujen tavoitteiden ja työskentelyn sujuvuuden sekä työskentelytavan perusteella. Monesti käyntijaksot vaihtelevat muutamasta käyntikerrasta noin kymmeneen käyntikertaan.


Terapian alkuvaiheessa selvitellään parin toiveita ja tavoitteita parisuhteelleen ja terapiaistunnoille. Yleisin tulosyy on halu saada parisuhde toimimaan, mutta syynä voi olla myös jokin yksittäinen ongelma tai kriisi parisuhteessa. Joskus halutaan pohtia, pitäisikö olla yhdessä vai ei, ja onko vielä edellytyksiä suhteen jatkamiselle ja hyvälle parisuhteelle. Apua voidaan hakea myös siihen, kuinka eroaminen voisi tapahtua siten, että se aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa lasten hyvinvoinnille. Joskus toinen hakee yksin apua siihen, kuinka voi päästä eroon uhkaavasta kumppanista tai jos toisella on erotilanteeseen liittyviä itsetuhoajatuksia.


Pariterapeutti ei määrittele terapian tavoitetta, mutta hänellä on tietoa toimivasta parisuhteesta, käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä,  parisuhteen vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta. Näin hän voi auttaa paria määrittelemään tavoitteensa oman parisuhteensa osalta.


Joskus pari tulee ihmetellen, ovatko he oikeassa paikassa, kun he eivät tiedä, pitäisikö olla yhdessä vai erota. Terapeutti on valmis työskentelemään parin kanssa, jotta pari saisi työskentelyn myötä perusteita omalle päätöksenteolleen. Terapeutti ei anna neuvoja, pitääkö parin erota vai ei, mutta hän voi auttaa paria pohtimaan omia elämänsä tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseksi. Samoin terapeutin kanssa asiakkaat voivat selvittää, onko heidän toimintansa, ”elämänstrategiansa”, yhdensuuntainen omien tavoitteidensa kanssa, vai viekö heidän toimintamallinsa eri suuntaan kuin mitkä heidän tavoitteensa ovat.


Parin pulmana on usein se, että keskustelu kotona ei lähde käyntiin tai muuttuu riidaksi. Joskus pelätään, että sama toistuu myös vastaanotolla. Asiakkaan toteamus istunnon jälkeen saattaa olla: ”Pelkäsin ihan suotta, täällähän oli helppo keskustella.” Yksi terapiaistunnon tavoite on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa asiakkaiden on mahdollista päästä puhumaan omista asioistaan, tunteistaan ja tarpeistaan. Terapeutti pyrkii säilyttämään tasapuolisuuden kummankin puolison suhteen ja ymmärtämään tilannetta kummankin puolison näkökannalta katsoen.


Mikä sitten terapiassa auttaa? Terapiassa haetaan kosketusta omaan sisäiseen maailmaan, tarvitsevuuteen, toiveisiin ja tavoitteisiin. Terapiassa tarkastellaan, millainen vuorovaikutus kahden ihmisen välille on syntynyt ja kuinka hyvin se vastaa kummankin toiveita. Terapeutti tuo tilanteeseen uusia näkökulmia, jotka antavat uutta perustaa parin keskinäiselle kanssakäymiselle.


Joskus parin yhteiseen historiaan kuuluu sellaisia pettymyksiä, joiden yli ei ole päästy. Nämä tulevat aina riidassa esiin ”mitä sinä vuonna yksi ja kaksi teit” ja ovat näin edelleen suhteen painolastina. Terapian tehtävänä on auttaa paria pääsemään tällaisten pettymyksien yli, jotta voidaan rakentaa suhdetta eteenpäin.


Joskus asiakkaat saattavat ajatella, että itsehän ne omat asiat täytyy ratkaista, ei muut siinä voi auttaa. Todellisuudessa on niin, että kun parisuhde joutuu esimerkiksi negatiiviseen, itse itseään ruokkivaan noidankehään, saattaa siitä olla hyvin vaikea selvitä pois omin avuin. Münchausenin temppu nostaa itsensä omasta tukasta suosta pois, ei tahdo todellisuudessa onnistuakaan. Terapia auttaa paria ymmärtämän uudella tavalla keskinäistä vuorovaikutustaan. Lisäksi se auttaa luomaan uusia, toimivia malleja keskinäiselle kanssakäymiselle ja näin luo uutta perustaa toimivalle parisuhteelle. Silti on todettava, että pariterapia on erilaista kuin lääkärillä käynti, koska terapeutti ei voi lääkitä suhdetta ulkoapäin. Todellista muutosta saavutetaan vain, jos puolisot ovat motivoituneita itse näkemään vaivaa suhteensa ongelmien ratkaisemiseksi ja uusien näkökulmien etsimiseksi sekä uudenlaisten toimintatapojen kokeilemiseksi parisuhteessaan. ( Väestöliitto)



Seksuaalineuvoja

Seksuaalisuus on erityisen yksityinen ja intiimi elämänalue ja siksi siihen liittyvistä asioista puhuminen koetaan yleensä hyvin vaikeaksi. Yksiselitteistä määritelmää seksuaalisuudesta on vaikea tehdä, koska seksuaalisuuteen liittyy sekä fyysisiä että psyykkisiä osioita. Jokainen ihminen on seksuaalinen, mutta jokaisen ihmisen seksuaalisuus on ainutlaatuista.


Seksuaalineuvonnan sisältö muovautuu aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Joskus se voi olla keskustelua seksuaalisuuteen liittyvistä väärinkäsityksistä tai uskomuksista. Toisinaan henkilön muuttuneeseen elämäntilanteeseen liittyviä pohdintoja. Seksuaalisuushan muuttuu koko elämämme ajan. Erilaiset sairaudet ja lääkitykset voivat vaikuttaa myös henkilön seksuaalisuuteen ja kykyyn nauttia. Näissä tilanteissa seksuaalineuvojan antama asiantuntija-apu voi avata uusia näkökulmia tai ratkaisuvaihtoehtoja.


Seksuaalineuvojat ovat usein peruskoulutukseltaan terveydenhuoltoalan ammattilaisia esimerkiksi sairaanhoitajia, fysioterapeutteja tai lääkäreitä.



Seksuaaliterapeutti

Seksuaaliterapialla voidaan hoitaa seksuaalisia toiminnallisia häiriöitä. Joskus voidaan tarvita apua myös seksuaalisen suuntautumisen tai painotusten osalta. Sitä varten tehdään arvio, jossa kartoitetaan muun muassa elämäntilanne, aiempi tausta, sairaudet, niiden hoidot, päihteiden käyttö, mahdollinen parisuhde ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat lapsuudesta alkaen nykypäivään yleisistä hyvin intiimeihin asioihin. Näiden pohjalta tehdään suunnitelma yhdessä henkilön kanssa. Tärkeää on sitoutuminen terapiaan.


Seksuaaliterapiaa on eri pohjilta. Hyvin klassinen ja edelleen käytössä oleva on Mastersin ja Johnsonin periaatteilta toimiva. Yleensä alkuun on tarpeen löytää uudelleen läheisyys ja samalla oppia uutta itsestä ja kumppanista. Myös neuvonta on usein tarpeen ja annetaan terapian ohessa keskustellen. Eri seksuaalihäiriöille on omat hoitotapansa, jotka noudattavat hyviksi koettuja keinoja.


Seksuaaliterapia voi olla lyhyt, mutta vaikeimmissa ongelmissa tarvitaan yleensä pitempikestoista terapiaa. Myös muita kuin edellä mainittua terapiaa voidaan käyttää, kuten hypnoterapiaa, ja niitä voidaan yhdistellä.



Kliininen seksologi

Kliininen seksologi on ammattihenkilö, joka on käynyt seksuaalineuvojan ja seksuaaliterapeuttikoulutuksen (yhteensä 60 op) lisäksi hänellä on 60 op seksologista koulutusta ja hän on tehnyt 200 t kliinistä työtä seksuaaliongelmien parissa ryhmätyönohjauksessa (120 t) tai yksiötyönohjauksessa (80 t). Hänen peruskoulutuksensa on yliopiston tai ammattikorkeakoulun ylempi tutkinto relevantilla aihepiirillä. Tällöin hän täyttää The Nordic Association for Clinical Sexology (NACS) –auktorisointivaatimukset ja hänellä on mahdollisuus hakea diplomi: Specialist in Clinical Sexology (NACS). Diplomi haetaan Suomen Seksologisen Seuran kautta, Suomessa auktorisoitu nimike on Kliininen seksologi (NACS). Kliininen seksologi työskentelee seksuaaliongelmien parissa, joiden hoito edellyttää pitempikestoista, intensiiviterapiaa. (Lähde: Suomen Seksologinen Seura)


Tee sivusta PDF Tulosta
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä