Eturauhassyöpä on yleisin miesten syöpätyyppi Suomessa. Syövän kehittymisen syy on tuntematon, joskin perintötekijöillä ja korkealla iällä on riskiä suurentava merkitys. Vastoin yleistä uskomusta eturauhassyöpä kasvaa pääsääntöisesti hyvin hitaasti, niin että valtaosa syöpää sairastavista miehistä ehtii kuolla muihin sairauksiin ja monilta miehiltä syöpä löytyy vasta kuolinsyytutkimuksissa ilman, että sillä olisi ollut siihen asti mitään terveydellistä merkitystä.
Eturauhanen eli prostata sijaitsee virtsarakon alapuolella ja virtsaputki kulkee sen läpi. Rauhasen takana on peräsuoli, jota kautta rauhasen tunnustelu tapahtuu. Eturauhasen tehtävänä on tuottaa siemennestettä, jossa siittiöt matkaavat kohti virtsaputkea.
Iän mukana eturauhanen alkaa usein hitaasti kasvaa. Tämä kasvu on luonteeltaan hyvänlaatuista liikakasvua, mikä aiheuttaa tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, nopeaa rakon täyttymisen tunnetta, yöllistä virtsaamispakkoa, vaikeuksia käynnistää virtsaaminen, suihkun heikentymistä ja jälkitiputtelua.
Syöpä on pitkään oireeton ja vasta pitkälle edenneenä se aiheuttaa vastaavankaltaisia oireita kuin hyvänlaatuisessa eturauhasen kasvussa. Kivut ovat yleensä merkkinä jo pitemmälle levinneestä eturauhassyövästä.
RISKITEKIJÄT : runsas ravinnon rasva, lihavuus, tupakointi ja perintötekijät,josta on saatu uutta tietoa. Testosteronin merkitys liittyy sen jo olemassa olevan syövän kasvua kiihdyttävään vaikutukseen, ei niinkään syöpää aiheuttavaan tekijään.
TUTKIMUKSET : tuseerauksella eli peräaukon kautta tapahtuvalla tunnustelulla arvioidaan rauhasen koko, aristavuus ja mahdolliset ylimääräiset kyhmyt. Koska syöpä voi olla myös täysin normaalilta tuntuvassa rauhasessa lisätutkimuksina suositellaan yli 50 vuotiailla veren PSA-tutkimusta. PSA on eturauhasen tuottama merkkiaine, jonka pitoisuus lisääntyy myös hyvänlaatuisessa liikakasvussa,joten sekään ei ole yksinään syöpää poissulkeva tai varmistava tutkimus. Normaali PSA-pitoisuus veressä on alle 4 mikrog/l. Tarkentavana tutkimuksena tehdään ns. vapaan PSA:n määritys silloin kun kokonais-PSA on välillä 4-10 mikrog/l . Jos vapaan PSA:n osuus on alle 10 % potilas lähetetään urologille kudosnäytteen ( biopsian) ottoa varten.
Syöpädiagnoosi edellyttää aina mikroskooppista kudosnäytevarmistusta.Näyte otetaan eturauhasesta kudosnäyteneulalla ultraäänivideo-ohjauksessa. Jos on syytä epäillä syövän levinneen muualle elimistöön, tehdään lisäksi luustotutkimus,keuhkokuvaus ja tarvittavia verikokeita.
HOITO : hoidon valintaan vaikuttaa syövän levinneisyys, kudostyyppi, potilaan ikä ja muut sairaudet. Eturauhassyövät jaetaan kolmeen eri levinneisyysluokkaan : 1) paikallinen eturauhassyöpä 2) paikallisesti levinnyt eturauhassyöpä ja 3) levinnyt eturauhassyöpä
PAIKALLINEN ETURAUHASSYÖPÄ: kasvua on ainoastaan eturauhasta ympäröivän kapselin sisällä
OHJELMOITU AKTIIVINEN SEURANTA Lähtökohtana ohjelmoidussa aktiivisessa seurannassa on se tosiasia, että eturauhassyöpä etenee verrattain hitaasti. Potilaan kanssa sovitaan seurannasta, jossa otetaan PSA-arvo määrävälein ja tarvittaessa, esim. potilaan ja hoitavan lääkärin välisen perustellun arvioinnin pohjalta edetään muihin hoitovaihtoehtoihin. Seuranta sopii etenkin iäkkäille potilaille,jotka haluavat välttää rankemman hoidon rasitukset, sivuvaikutukset ja leikkausriskit. Tällöin potilaan ja lähiomaisten on hyväksyttävä se, että syöpää ei tarvitse välittömästi hoitaa.
Eturauhasen poistoleikkaus eli radikaali prostatektomia: Poistoleikkaus soveltuu alle 70-vuotiaille,jotka haluavat syövän pois elimistöstään. Leikkaus on suuri ja siihen liittyy joitakin riskejä kuten virtsan pidätyskyvyttömyyttä (10 % ) ja impotenssia n. (60 %).
Sädehoito: Sädehoito on leikkaushoidon vaihtoehto.Se toteutetaan polikliinisesti ja se annetaan pelkästään eturauhaseen. Sivuvaikutuksena on lähinnä peräsuolen ja rakon ärsytysoireet. Suurimmalla osalla potilaista seksuaalinen kyvykkyys säilyy.
PAIKALLISESTI LEVINNYT ETURAUHASSYÖPÄ Paikallinen leviäminen tarkoittaa sitä että syöpä on kasvanut jo eturauhaskapselin läpi mutta ei ole vielä levinnyt laajemmalle tai lähettänyt etäpesäkkeitä. Hoitovaihtoehtoina ovat sädehoito tai hormonihoito
LEVINNYT ETURAUHASSYÖPÄ Eturauhassyöpä leviää ensimmäiseksi imusolmukkeisiin tai luustoon. Levinneen eturauhassyövän parantava hoito ei ole nykyisillä hoitomenetelmillä mahdollista. Koska eturauhassyövän kasvulle on välttämätöntä miessukupuolihormonin eritys, hoidossa pyritään miessukupuolihormonin eli testosteronin erityksen lopettamiseen. Kun testosteronia ei enää erity , noin 70 %:lla eturauhassyöpäpotilaista syövän kasvu pysähtyy. Hoitoa kutsutaAn hormonihoidoksi. Hormonihoito voidaan toteuttaa kahdella tavalla: orkiektomiassa eli kastraatiossa kivesten hormonia tuottava osa poistetaan. Kiveskapselit jätetään jäljelle, jolloin kivespussit eivät tunnu täysin tyhjiltä. Sukupuoliset kyvyt ja halut laskevat leikkauksessa pysyvästi. Hormonipistoshoidossa kivesten testosteronihoito lopetetaan pistoksilla LHRH-agonistilla .Hoitoon voidaan lisätä vielä antiandrogeenihoito,jossa lähinnä lisämunuaisista erittyvien muiden miessukuhormonien tuotanto estetään. Valitettavasti hormonihoidon teho lakkaa muutamassa vuodessa tehtiin se sitten leikkaus- tai pistoshoidolla. Etäpesäkkeitten aiheuttamaan kipuun voidaan antaa kipua lievittävää sädehoitoa ja virtsaamisvaikeuksiin voidaan tehdä virtsaamista helpottava eturauhasen höyläys.
Lähde: Keski-Suomen keskussairaala, urologi Seppo Lundstedt (mukailtu)
|