|
Esimerkkitapauksia erilaisista kivesongelmista, pateista, tulehdustiloista jne.
Kysymys: Vasemmassa kiveksessäni on melko "isohko", pehmeä kasvain. Se ei millään tavalla kipeydy vaikka sitä koskettelee. Se tuntuu olevan vasemmassa kiveksessä kiinni (ehkä lisäkiveksessä), ja se kulkee "siemen-nesteputkea (mikä onkaan) ylöpäin, kuitenkin itse "kasvain" tuntuisi jäävän kivespussiin. Mikähän tässä on kyseessä? Kyseinen ylimääräisyys on ollut minulla jo vuosia, mutta en ole siitä välittänyt. Nyt on alkanut jo vähän mietityttämään. Tuo "monimuotoinen" pehmeä kasvain ei kuitenkaan ole suurentunu. Vastaus: " Isohko pehmeä "Kasvain" ". Kyseessä voi olla lisäkiveksen cysta, spermatocele, tai kivestä ympäröivän kalvopussin, tunica vaginaliksen nestekertymä l. hydrocele. Asia on selvitettävissä kivespussin ultraäänitutkimuksella. Se kivuton ja nopea tutkimus ja ongelmasi selviää. Hakeudu tähän tutkimukseen.
Minulta on aikoinaan leikattu kiveskiertymä toisesta kiveksestä. Olen huolissani suvunjatkamiskyvystäni.
Vastaus: Kiveksen kiertyminen eli torsio testis voi tapahtua missä iässä tahansa mutta se on tavallisin 13 - 16-vuotiailla. Kiertyessä kivekseen verta tuovan siemennuoran laskimot tukkeutuvat, lisääntyvä turvotus tukkeaa ennenpitkää myös valtimot. Oireena on kivespussin kova kipu, kives vetäystyy ylöspäin ja on erittäin kosketusarka. Ellei tilannetta korjata, johtaa verisuonien tukkeutuminen kiveksen kuolioon. Viiden tunnin kuluttua oireiden alkamisesta noin 80 % kiveksistä on vielä eläviä, mutta 10 tunnin kuluttua enää 20 %.Leikkauksella kiveksen kiertymä puretaan ja verenkierto palaa normaaliksi, mikäli hoito tehdään ajoissa.Kysyt vielä lopuksi onko Sinulla syytä huoleen sukukyvystäsi, tarkoittanet kiveksien siemensolutuotantoa. Mitään huolen aihetta ei ole. Leikkauksella on kiveksen ja lisäkiveksen verenkierto ja toiminta palautettu. Lisäksi Sinulla on toinen kives ja lisäkives, jotka jo sinällään yksinkin pystyvät täysimääräiseen siemensolutuotantoon.suotta olet huolissasi.
Masturboin 5 kertaa viikossa, kauankohan siittöni tällä vauhdilla riittävät ?
Vastaus: Miehen siemensolujen, siittiöiden tuotanto on maailman suurinta tuhlausta. Siemensoluja miehen kivekset tuottavat puberteetti-iästä lähtien niin kauan kuin mies elää. Yhden siemensyöksyn tilavus on 2 - 6 ml. ja siittiötiheys on yli 20 miljoonaa /ml.Naisen hedelmöittämiseen tarvitaan siemensoluja, siittiöitä vain 1 kpl. Et sinä masturboimalla viisi kertaa viikossa saa siemensolujesi, siittiöittesi määrää vähentymään tai loppumaan. Joka hetki yötä päivää kiveksesi tuottavat uusia siittiöitä.
Kivespussissa muhkura.Hei, olen 18 v. Olen huomannut että kivespussissani olisi joku irtonanainen muhkura, se ei mielestäni ole kiinni missään, ja se aina välillä häviääkin, mikähän mahtaisi olla kysymyksessä?
Vastaus:Oireesi on lisäkiveksen kyhmy, tulehduksen tai nestekertymän aiheuttama ( spermatocele).Seuraa rauhassa tilannetta. Jos muutos ei suurene eikä aiheuta kipua tai särkyä, ei aihetta toimenpiteisiin. Jos suurenee tai aiheuttaa oireita: on arka kosketukselle tai särkee, käännyt urologi-erikoislääkärin puoleen. Kivekset tutkitaan kivuttomalla ultraäänikuvauksella ja hoidot tapahtuvat sitten löydöksen mukaan. Pellervo Petäys, Palstaurologi
Särky vasemmassa kiveksessä Olen 21-vuotias mies. Sairastin Klamydian n. 3 vuotta sitten, ja sen jälkitautina sain lisäkiveksen tulehduksen. Tämän tulehduksen jälkeen kivekseni (vasen kives)jäi mielestäni hieman toista isommaksi ja tuntui, ettei tulehdus olisi kunnolla parantunut. Kiveksessä tuntui ns. painontunnetta ja välillä särkyä. Menin sitten uudelleen lääkäriin, eikä mitään löytynyt. Nyt noin 3 vuoden ajan vasen kives on enemmän tai vähemmän oireillut pienellä, sekunteja kestävällä säryllä, joka säteilee joskus sisäreiteen ja nivusiin. Tarkastellessani kivestä, sen alapuolella näkyy selvästi paisuneet isot (veri?)suonet, joita oikeanopuoleisessa ei näy. Muutenkin tuntuu, kuin jokin kiristäisi sen sisällä. Mitähän tämä voisi olla?
Vastaus: "Sairastettu lisäkivestulehdus, esimerkiksi klamydian aiheuttamana, jättää hoidettunakin aina lisäkiveskudokseen jälkiseurauksia, arpimuutoksia, jotka voivat ilmetä vuosiakin jatkuvina turvotusta ja ajoittaisia kipuja tai arkuutta ja painontunnetta aiheuttavina oireina. Itse taudinaiheuttajan aikaansaama tulehdus on siis parantunut hoidolla, mutta kudosmuutokset aiheuttavat oireilua. Ehdotan, että vaivojen jatkuessa hakeudut kivesten ultraäänitutkimuksen uusintaan, koska kysymyksestäsi sain käsityksen, että edellisestä tutkimuksesta on jo aikaa kulunut. Ja toki voi olla muustakin sairaudesta, esimerkiksi kivespussin suonikohjutaudista kyse. Urologi Pellervo Petäys
Oikea kives suurentunut ! Oikea kivekseni on ollut jo vuosia suurempi kuin vasen. Lisäksi lisäkives on huomattavasti suurempi kuin vasemmassa. Oikean puolen siemenjohdin (tai mikä nyt onkaan) tuntuu myös paksummalta kuin vasemman vastaava. eli koko oikea puolisko kivespussin sisällöstä tuntuu olevan suurempaa kuin vasen puoli. Lisäksi tuntuu myös epämääräistä jomotusta oikealla nivusten, lantion alavatsan seudulla. Vaiva ollut tosiaan jo ainakin 5 vuotta, mutta tuo epämääräinen jomottava kipu on ollut noin 2 vuotta. Kives ei ole mielestäni suurentunut näiden vuosien aikana. Lisäksi vielä imusolmukkeet tuntuvat selvästi turvonneilta molemmin puolin... ekä hieman suuremmat oikealla puolella kuin vasemmalla. Suurin 2 cm. 4 vuotta sitten lääkäri tunnusteli ja sanoi sen olevan vaaraton lisäkiveskysta?
Vastaus: Repe hyvä ! Ihmisen parilliset elimet kuten esim.kivekset harvoin ovat symmetrisesti, saman kokoiset tai edes saman muotoiset. Kerrot kivuista ja imusolmuketulehkseen viittaavista muutoksista kiveksissä ja nivustaipeiden alueella. Näiden oireiden takia ja turvallisuutesi ja terveytesi varmistamiseksi ehdotan, että käännyt urologi-erikoislääkärin puoleen. Ultraäänitutkimuksella ja laboratoriokokein suljetaan pois vaaralliset elinsairaudet kuten kasvaimet ja oireittesi syy selvitetään. Ehdotan tutkimukseen hakeutumista ilman viivyttelyä. Palstaurologi
Mikäs tää sitte on? Minulla on oikealla puolella (itsestä katottuna)kivespussissa yläällä joskus outo pallomainen muodostelma. Sitten kun sitä hieman hieroo, niin se lähtee pois. Mielestäni se on jonkinlainen "läjä" putkia yms. mitä siellä menee. Se tuntuu "hieronnan" jälkeen kipeältä. Onko tämä vaarallista? kiveskohjuko?
Vastaus: "Se on ilmeisesti lisäkiveksen siemennestecysta eli spermatocele. Varicocele eli suonikohjupullistumat kivespussissa taas ovat yleensä aina vain vasemmalla puolella,- kuvauksestasi sain käsityksen, että tuntemasi muodostuma on oikeassa kivespussin puoliskossa.. Ei ole vaarallinen, kivun vältät kun et " hiero ". Jos suurentuu tai alkaa aiheuttaa kipuja ilman " hieromista", hakeudu urologin tutkimukseen ja hoitoon.
Isku kivekseen Olen 29v mies. Pari viikkoa sitten sain kovan iskun kivekseen sählymailasta. Aluksi kipu oli todella voimakas, mutta heikkeni illan myötä. Nyt tapauksesta on kaksi viikkoa ja edelleen tulee outo tunne oikean puoleiseen kivekseen. Kives on hieman arka. En ole varma mutta tuntuu että tämä olisi arempi yhdynnän jälkeen.
Vastaus:.Kertomuksesi nojalla olet saanut tylpän iskun kivekseen. Siitä seuraa kudosturvotus ja mahdollisia pieniä kudoksensisäisiä verenpurkautumia,- nämä aiheuttavat ruhjealueelle arkuutta ja " outoa tunnetta ". Sukupuolinen kanssakäyminen lisää lantion alueella ja kiveksissä verenkiertoa, syntyy verentungosta tilapäisesti, ja se lisää arkuuden tunnetta. Aika parantaa. Kylmähoidot kostealla pyyhkeellä tai pyyhkeeseen kiedotulla jää-lumipussilla arkaa aluetta hautoen poistaa arkuutta ja ruhjeen jälkiseurauksia. Vamma parantuu yleensä täysin ja ilman jälkiseurauksia. P.P. urologi
Kiveskipu ja paakkuja siemennestessä ?
Siemenneste sisältää ejakulatiossa siemennesterakkuloista tulevaa siemennestettä ja volyymista noin puolet on eturauhasen eritettä. Siemenneste on helpolla hyytyvää, kokkaroituvaa etenkin jos eturauhasessa on tulehdusta, johon saattaa viitata kiveksesi jomottava kipu. Seuraa tilannetta jonkin aikaa, ja jos ilmiö ei häviä tai jos kivesarkuutesi jatkuu, suositan erikoislääkärin puoleen kääntymistä. Itsehoitona ennen sitä voisit kokeilla lämpöä, lämpimiä suihkuja genitaalialueelle aamuin illoin tai lämpimiä istumakylpyjä sekä lääkkeenä ibuprofeenia, esim. Burana, jota saat 400 mg. tabletteina apteekista ilman reseptiä. Tätä voit ottaa 1 - 1,5 tabl. 2 - 3 kertaa vrk:ssa. Jos ei oire ja vaiva parissa viikossa helpota, hakeudu urologin hoitoon.
|