
<< Takaisin aiheisiin
|
Miehen seksuaalihäiriöt
KIRJOITA KYSYMYKSESI NIMETTÖMÄNÄ JA JÄTÄ MYÖS SÄHKÖPOSTIOSOITEKENTTÄ TYHJÄKSI !
Kysymyksiä voi jättää kaikista miehen seksuaalitoimintojen häiriöistä (erektio, siemensyöksy, haluttomuus), seksiongelmista ja niiden vaikutuksesta kumppaniin.
Sukuelinten ihotauteihin ja sukupuolitauteihin ei oteta yleensä kantaa, eikä myöskään selkeästi urologisiin ongelmiin (eturauhanen, virtsatiet)
Asiantuntijana on kliinisen fysiologian erikoislääkäri, dosentti Juhana Piha, joka on myös auktorisoitu kliininen seksologi.
Koska vastaukset pohjautuvat usein puutteellisiin esitietoihin eikä kysyjää ole lääkärin vastaanotolla tutkittu, vastaaja ei voi ottaa vastuuta oireen tai taudin todellisesta tilasta.
Lomista ja kokousmatkoista johtuen vastauksissa saattaa esiintyä viiveitä.
|
30.3.2005
14:52
|
|
Patti esinahassa!
Hei! Olen 21-vuotias miehen alku ja olen huomannut että yhden itsetyydystyksen kerran jälkeen esinahkaan on ilmestynyt jonkinlainen patti? aikasemmin olen myöskin saanut finnin kaltaisia näppylöitä peniksen varteen mutta taitavat olla talirauhasia? Kuitenkin tuo kyseinen patti on jo vaivannut jo useamman päivän ja on vähän aranpuoleinen, yritteässä puristaa koskee ja tekee kipeää. Silloin kun huomasin sen niin siinä oli kaksi pientä näppyä vierekkäin ja toinen on hävinnyt sen sain vähän itse puristettua sitä tyhjäksi! mutta toinen jäi ja vaivaa edelleen! Olisiko sitten talirauhanen joka on tukkeutunut vai mitä? mitä asian kanssa kannattaisi tehdä?
VASTAUS:
Vaikuttaa talirauhasen tulehtumiselta. Jos patti on iso ja haittaava, käy lääkärillä. Antibioottikin voi tulla kyseeseen ja ainakin antibakteerinen voide.
Juhana Piha
|
4.8.2010
13:00
|
|
Hei
Olen 57-vuotias mies. Oikea kivekseni on kosketus herkkä, kevyt puristus aiheuttaa jo lievää kipua. Mikähän mahtaa olla kysymyksessä? Virtsaamisen kanssa myös pientä jälki- tiputtelua.
Olisiko syytä käydä lääkärissä+
VASTAUS:
On syytä käydä lääkärissä. Sinulla voi olla kiveksen tai lisäkiveksen tulehdus. Virtsaoireen vuoksi eturauhanen on tutkittava.
Juhana Piha
|
4.8.2010
9:44
Juupeli
|
|
Seksielämä tasapainoon
Olen keski-ikäinen mies ja naimisissa. Seksielämämme on ollut tyydyttävää, joskin vaimoni on seksin suhteen passiivinen ja varautunut. Viimeisen 2-3 vuoden aikana on vaimoni muuttunut varsin haluttomaksi. Haluttomuuden syyt ovat tiedossa, mutta niitä ei voi kaikilta osin poistaa. Tilanne aiheuttaa minulle jännitettä, koska en pysty tyydyttämään halujani, mutta en halua myöskään avioeroa. Löytyykö seksuaalisia haluja vähentävää lääkettä, jolla voisi tasapainottaa kysyntää ja tarjontaa?
VASTAUS: Eräät masennuslääkkeet voivat vähentää haluja. Mitään hormonaalisia keinoja ei ole käytettävissä. Jos ette ole käyneet pariterapiassa, suosittelen, että käytte keskustelemassa asiasta.
Juhana Piha
|
3.8.2010
11:58
Tasapainoton
|
|
erektiolääkkeen hankkiminen
Kannattaako jos haluaa 25 vuotiaana itsevarmuuden tuojaksi erektiolääkettä, varata aika kunnalliselta vai yksityiseltä? Ja tarviiko aikaa varatessa kertoa vaivan syy vai voiko asian jotenkin normaalisti kiertää jos ei halua siitä ajanvarauksessa puhua?
Erektiosta sen verran että kuuluuko esileikissä seistä jatkvasti vaikka ei penistä hierottaisikaan koko ajan? Itselläni se ainakin kestää vain hetken ilman sitä, vaikka suuri osa ongelmasta psyykkistä olisikin. Vaikka pornoa katsoisin niin ei se kyllä itsestään kauaa seiso silloinkaan ja voi olla että erektio ei edes tule ilman hierontaa. En tosin usko että mitään hormonivajetta tms olisi tietääkseni, koska aamuerektioitakin on usein vaikka ei joka aamu olisikaan.
Kiitos
VASTAUS:
Aikaa varattaessa ei tarvitse kertoa vastaanotolle tulon syytä. Kunnalliselle saa yleensä jonottaa, yksityiselle pääse alle viikossa. Jos aamuerektioita on, peniksen verenkierto ja testosteronitasot ovat todennäköisesti kunnossa.
Erektiolääkettä voi kokeilla, mutta kannattaa varoa jäämistä "koukkuun". Eli käytä vain lyhyt aika esim. 2-3 kk.
Juhana Piha
|
3.8.2010
2:22
miettijä
|
|
päänsärky/niska kipu orgasmin jälkeen
Moi, mulle tulee orgasmin jälkeen ja vähän ennen kova päänsärky ja ihan yläniskan todella kova kipu, vähän pelottaakin kun ei oikeen tiedä et onks toi vakavaakin, ja päänsärky ja niska kipu on todella kovaa.
VASTAUS:
Onko tilanne ollut aina tuollainen vai onko asia uusi. Tiedetään, että on olemassa ns. postcoitaalinen päänsärky, jossa voimakas päänsärky ilmenee orgasmin jälkeen. Se on hyvänlaatuista, mutta kiusallista.
Suosittelen, että käyt neurologilla.
Juhana Piha
|
28.7.2010
23:52
Pena
|
|
Viallinen penis vai päässä vikaa

Terve vaan. Olen tämmöinen hoikka mies (185/75), ikä lähempänä 30, kuin 20, en ole koskaan tupakoinut ja alkoholiakin menee korkeintaan sen 6-packin verran kuukaudessa. Kertaakaan en ole vielä onnistunut pääsemään yhdyntään naisen kanssa. Oikeastaan kaikki alkoi jo joskus 16-17 - vuotiaana, kun kokeilin laittaa kondomia päälle. No, eihän siitä mitään tullut, kun ei erektio pysy sen aikaa, että voisi kortsun rullata päälle. No, muutamia kertoja kokeiltuani masennuin totaalisesti ja eipä moneen vuoteen sen jälken edes tullut mieleen, että voisin joskus seksiä harrastaa (muutakuin itseni kanssa)
Aina sillointällöin koitin kondomin päällelaittamista, mutta, ei siitä tullut yhtään mitään. No, sitten tajusin, että niitä kortsujahan on eri kokoisia. Ostin sitten isompaa kokoa ja hieman paremmin se meni, mutta eipä tuo erektio siltikään pysy tarpeeksi vahvana, että sen saisi kunnolla päälle ja kun saa päälle runnottua, niin ei ole toiveissakaan, että "seisoisi".
Ei ole koskaan ollut varsinaista tyttöystävääkään, kun olen ajatellut, että kuka haluaisi "vammaisen" miehen. Eli erakoiduin aika pahasti armeijan jälkeen. Aina vaan miettii, että jos jonkin kanssa tulisi mahdollisuus harrastaa seksiä, niin miten noloa se olisi, kun ei seisokaan.
Jonkin aikaa sitten tajusin, että ainoa keino minulle on maksullinen seura. No, kokeilin ja käsityöt sujuivat, mutta eipä kortsun laitto.
Itsetyydytys kyllä yleensä sujuu ihan hyvin, mutta ei siltikään erektio mikään kivikova ole. Heti, kun lopettaa, niin alkaa kaveri veltostumaan.
Olen koittanut pitää kuntoa yllä ja syönyt vitamiineja ja L-arginiinia, mutta eipä ole paljoa apua ollut.
Penikseni on myös aika käyrä alaspäin (puoliväliin asti suora tai jopa hieman ylöspäin taipuva ja sitten taipuu alaspäin) ja sekin rassaa mieltä. Voikohan erektiohäiriö johtua käyryydestä? Ja jos vaikka saisikin kunnon erektion, niin miten tämmöisellä vänkyrällä voi edes naisen kanssa yhtyä. Peniksen mittoihin olen kyllä muuten tyytyväinen, ympärysmittaa melkein 16 senttiä ja pituutta vähän päälle 18. Kun vaan saisi jotenkin suoristettua.
Onko mitään luonnollista keinoa suoristukseen?
Alkaa tuntumaan aikalailla turhalta tämä tällä planeetalla pyöriminen, kun tärkein asia miehen elämässä ei onnistu. Jos saisi kunnollisen erektion ja vaikka hieman suoremman peniksen, niin voisi ehkä tälläkin naamalla olla mahdollisuus sen kaksi kertaa vuodessa käydä "maksullisissa".
Onkohan penikseni voinut vioittua peruuttamattomasti siitä, kun joskus 5-7 vuotiaana minulle tuli parafimoosi, eli esinahka pyörähti "rullalle" ja lääkäriin selvittiin muistaakseni vasta melkein parin päivän päästä, jossa se sitten vetäistiin takaisin. Nykyisin kyllä esinahka menee terskan taakse ihan hyvin ja palautuu, mutta esinahkaa on aikalailla "ylimääräistä". Mitään kipuja ei kyllä ole peniksessä tuntunut, joskus harvoin satunnaisia vihlaisuja vaan kiveksissä.
Pitäisikö varata aika psykologille, psykiatrille, urologille vai kenelle?
VASTAUS:
Tilanteesi on vuosien mittaa tullut hankalaksi. Suorituspaineet ovat selvästi suuret. Lähtisin selvittämää asiaa kunnolla, aluksi kannattaisi tutkia fyysinen puoli kunnolla (esim. peniksen verenkierto), mutta hyödyllistä olisi myös hyvän seksuaaliterapauetin luona käyminen.
Juhana Piha
|
28.7.2010
21:03
Säälittävämies
|
|
Kiveksien arkuus
Hei,
Minulla on ollut nyt useamman päivän verran kiveksien arkuutta ja kipua. Kipu ei ole vielä ollut sietämätöntä mutta häiritsevää kylläkin. Onko syytä varata aika urologille vai suositteletko lääkärillä käyntiä näin ensi alkuun? Olen käynyt urologilla pienen verenvuodon takia joka tapahtui masturboinnin yhteydessä mutta sillon ei mitään vikaa löytynyt jatkotutkimuksissakaan.
Lisäksi minua huolestuttaa peniksen "juuressa" oleva punainen verestävä (ei vuoda) läiskä. Sekä toisessa haarassa oleva punoitus. Olen kyllä mielestäni peseytynyt huolellisesti mutta tälläiset vaivat ovat ilmestyneet muutaman päivän sisään.
VASTAUS:
Kivesarkuus voi liittyä tulehdukseen. Käy lääkärillä ja näytä samalla punaista läiskää.
Juhana Piha
|
27.7.2010
16:59
mies25v
|
|
Olen 31v mies. Saan erektion mikä joskus lopahtaa kun hommat ois alotettava. Suorituspaineita alkaa tulla useammin kun jännitän että mitä jos se taas tipahtaa juuri silloin kun hommat ois aloitettava. Yhdynnässä erektio pysyy mutta terska on pehmeä ja jotenkin tunnoton. Ennen orkkuu terska vahvistuu minkälaisena toivoisin sen olevan koko yhdynnän ajan. Ongelma ilmeni kuusi vuotta sitten armeijan jälkeen.
VASTAUS: Suosittelen kokeilemaan jonkin aikaa peniksen verenkiertoa parantavaa erektiolääkettä (Sildenafiili, Viagra, Levitra, Cialis). Jos tilanne jatkuu, asia pitää tutkia.
Juhana Piha
|
23.7.2010
14:14
Pehmeä terska
|
|
prelox
terve. käytän masennuslääkkeenä sepramia ja haluaisin kokeilla preloxia potenssiongelmiin. voikohan näitä kahta käyttää rinnakkain?
VASTAUS:
Voi käyttää.
Juhana Piha
|
22.7.2010
22:59
vh
|
|
urologi?
mikäs se semmoinen on ja mitä se tekee?
VASTAUS:
Urologia on kirurgian erikoisala. Urologi hoitaa virtsaelinten sairauksia.
Juhana Piha
|
22.7.2010
2:13
pohitva
|
|
esinahka
olen 14 vuotias ja minulla on kireä esinahka jota en saa liutettua terskan päältä kokonaan. Onko muuta ratkaisua kuin ympäri leikkaus?
VASTAUS:
Voi olla, että leikkaus tulee kyseeseen. Sinun on käytävä terveyskeskuslääkärillä näyttämässä.
Juhana Piha
|
22.7.2010
2:11
moi
|
|
Peniksen käyristyminen
Muutaman vuoden takaisen ER-syöpäleikkauksen jälkeen penikseni alkoi käyristyä erektiossa alaspäin. Ennen leikkausta tällaista ilmiötä ei ollut. Miten ja missä tällaisia ongelmia hoidetaan ja miten kustannukset rakentuvat? Kyseessähän ei ole pelkkä esteettinen kysymys, koska asiasta on jonkin verran haittaa yhdynnässä.
VASTAUS:
Kyseessä lienee Peyronin tauti, joka aiheuttaa peniksen käyristymän, joka voi olla niin voimakas, että se haittaa yhdyntää. Sitä voidaan leikkauksella lieventää. Leikkaus tehdään vasta sitten kun käyristyminen on varmasti loppunut. Leikkauksia tehdään ainakin Yliopistollisissa keskussairaaloissa. Tarvitset sinne lähetteen lääkäriltä.
Juhana Piha
|
21.7.2010
17:56
|
|
Eturauhassyöpä
Kirjoitin 14.5.2010:
"Eturauhassyöpä
Sairastuin puolitoista vuotta sitten eturauhassyöpään, jonka seurauksena tehtiin eturauhasen poistoleikkaus.
Sen seurauksena erektio katosi tyystin kokonaan.
Ennen leikkausta erektio oli erittäin hyvä.
Nyt on kokeiltu pillerit (viagra 100) sekä lisäksi virtsaputkeen laitettava Muse.
Niillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
Ainoastaan Caverjet-pistoshoito tehoaa, mutta erektio tuntuu kivuliaalta ja jatkuu melkein neljä tuntia. Jos taas annosta pienentää, erektio on liian heikko ja lyhytkestoinen.
Onko enää jotain muuta keinoa kuin penisproteesi.
Olen kuullut testosteronihoidoosta, mutta onko se vaarallista eturauhassyöpäpotilaalle, vaikka eturauhanenhan on jo poistettu.
VASTAUS: erektio-ongelmasi syy on hermoratavaurio, koska suun kautta otettavat lääkkeet eivät tehoa ja Caverject aiheuttaa liian pitkän erektion. Testosteroni ei tilannetta paranna.
Caverjectin yleisin sivuvaikutus on mainitsemasi peniskipu. On todennäköistä, että jollain muulla pistoslääkkeellä ongelma hoituisi helposti. Vaihtoehtoja on, mutta ne vaativat yleensä Lääkelaitoksen erityisluvan. Suosittelen käymään vastaanotolla ja keskustellaan tilanteesta. Voin tarvittaessa hoitaa erityislupa-asian.
Juhana Piha"
Mitä muita Caverjetin kaltaisia lääkkeitä on olemassa? Pistäminen sinänsä on jo aika sressaavaa, mutta ei kuitenkaa ylivoimaine este.
Ylipitkän erektion aikainen kipu saa jopa jättämään koko touhun, jos ei nyt kokonaan pois, niin ainakin hyvin harvoin tapahtuvaksi.
Minulla on kontrollikäynti parin kuukauden kuluttua ja olisi hyvä tietää etukäteen vaihtoehdoista.
VASTAUS:
Pistoshoito kannattaa toteuttaa ns. pistoskynällä, joka nappia painamalla työntää neulan oikealle syvyydelle ja ruiskuttaa aineen paisuvaiseen. Sen käyttö on käytännössä kivutonta.
Vaihtoehtoisia pistoslääkkeitä ovat papaveriini ja fentolamiini, jotka eivät yksinään käytettynä ole niin voimakkaita kuin Caverject.
Juhana Piha
|
21.7.2010
12:35
Mies 58v.
|
|
Peniksen kasvu ja perinnöllisyys
Minulla on 11-vuotias poika (150 cm ja 40 kg). Poika on saanut alkunsa lyhyestä suhteesta ja biologisesta isästä ei jäänyt juurikaan muita mielikuvia, kuin peniksen koko, joka oli erektiossa n. 10 cm, halkaisija ehkä 3 cm. Lisäksi tätä miestä (n. 25-vuotias) ei seksi kiinnostanut juuri lainkaan.
11-vuotiaan penis on n. 2 - 3 cm pitkä. En ole koskaan havainnut, että pojan penis "seisoisi" tai olisi esim. pissahädän takia kovana. Vertailukohteena on puolet nuorempi pikkuveli, jonka penis on n. 5 cm ja sojottaa vähän väliä (biologinen isä on eri).
Ensinnäkin tämä aiheuttaa käytännön ongelman, 11-vuotias ei saa pissattua seisaaltaan pihalla tai vessassakaan, kun ei ole juuri mistä ottaa kiinni ja pissa menee mihin sattuu.
Olenkin miettinyt, voiko esim. matala hormonitaso olla perinnöllistä, jonka vuoksi biologisen isän seksihalut olivat vähäiset, ja penis kasvanut murrosiässä normaalia vähemmän. Ja tietenkin mietin, voisiko tämän jotenkin korjata oman pojan murrosiässä?
Vai onko peniksen aikuisiän koko auttamatta se, minkä geenit kertovat? Vaikuttaako peniksen kokoon vain isän puolelta tulevat geenit?
Lisäksi, jos jotain hoitoa on olemassa, kuka päättää annetaanko hoitoa lapselleni? Minkälaisia tutkimuksia tehdään ja miten ne tehdään? Ja ennenkaikkea: miten esitän asian lapselleni, jos vien hänet lääkäriin asian takia? Mihin lääkäriin lapsi pitäisi viedä?
Olen aivan oikeasti huolissani, ja toivon lapselleni aikuisena toimivaa seksielämää. Ja jos jotenkin voin edesauttaa sitä myös fyysiseltä puolelta lapsen murrosiässä, auttaisin. Ja toki se psyykkinen puoli on tärkein, mutta ei kai fyysisyydestäkään haittaa ole.
VASTAUS: poikasi on vielä lapsi ja sukuelinten kehitys on vasta käynnissä. 11-vuotiaalle ei missään nimessä pidä mennä antamaan hormoneja eikä myöskään esittämään sitä, että penis on mielestäsi pieni. Tällainen voi aiheuttaa pysyviä psykologisia ongelmia.
Peniksen koko, niin kuin kaikki anatomiset seikat ovat perinnöllisiä. 10 cm penis on muuten normaali.
Oikea osoite on lastenlääkäri, mutta kehottaisin nyt malttamaan ja odottamaan että poijalle tulee lisää ikää.
Juhana Piha
|
21.7.2010
2:27
äiti
|
|
Penis ei kasva?
Hei olen n 16,5 ikänen nuori miehenalku ja arveluttaa tuo murrosiän alue, eli karvoja löytyy harvaltaan mutta peniksen ja kivesten alueelta jonkin verran. Se ei ollut itseasiassa kysymykseni vaan että voiko penis kasvaa vielä n 17 ikäsenä kun minulla penis on suht koht ohut ja tosi aika paljon esim. kavereitten värkkiä lyhyempi/vaaleampi voiko olla mahdollista että osumat kuten jalkapallo haarojen väliin voi viivästyttää/lopettaa peniksen kasvamisen? vai testo arvot? pitäisikö kahvin juonti kenties lopettaa? mennä lääkäriin joka ois todellakin viimenen vaihtoehto... apua olis kiva saada kun nyt on alkanut tytötkin kiinnostaa.. ylipainoa ei ole.. noloa kun ei voi näyttäytyä muitten kavereitten kanssa saunassa.
Kiitosta!
VASTAUS: penis voi kasvaa edelleen sinun ikäiselläsi. Peniksen kokoa on turha vertaillla muihin peniksiin. Normaalivaihtelu on suurta. Jalkapallo ei tilannetta ole aiheuttanut. Myöskin testosteronitasot eivä suurella todennäköisyydellä ole ongelmana, jos kehityksesi on muuten ollut ok. Käy katsomassa juttu peniksen koosta http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=18&Itemid=79
Juhana Piha
|
20.7.2010
4:50
miehenalku(ko)?
|
|
Voiko?
Voiko peniksessa olla syntymämerkki?
VASTAUS: kyllä peniksessäkin voi olla erilaisia hyvänlaatuisia ihomuuutoksia.
Juhana Piha
|
19.7.2010
10:25
What?!
|
|
Erektio
Olen 17-vuotias nuori ja olen hieman huolissaan kun en ole saanut erektiota muutamaan päivään vaikka olen yrittänyt kovasti. Siemensyöksyn saan normaalisti mutta en saa lähes minkäänlaista erektiota aikaiseksi. Penikseni tuntuu myös ns. väsyneeltä.Vaiva tuli aivan puun takaa kun hommat on pelittänyt hyvin ennen. Pitäisikö muutaman päivän jälkeen huolestua? Penis on myös kipeä juuresta kovan yrittämisen takia eikä se todellakaan auta asiaan. Pitäisikö minun pitää tauko ja antaa vain olla?
VASTAUS: anna asian olla 2-3 viikkoa ja lakkaa väkisin yrittämästä. Se vain aiheuttaa entistä kovemmat suorituspaineet.
Juhana Piha
|
16.7.2010
15:08
Huolissaan
|
|
Huolia
Olen 18v nuori jolla olisin tällainen ongelma: Olen saanut erektion aivan normaalisti koko elämäni, mutta kolme päivää sitten se lakkasi? En saa erektiota vaikka kuinka yrittäisin, ja jos saan sen puoliksi, se laskee heti. Alkaa jo hieman huolestuttamaan että olenko vioittunut?
VASTAUS: Kolmen päivän perusteella ei voi vetää johtopäätöstä mistään elimellisestä ongelmasta. Suosittelen, että lakkaa yrittämästä ja anna asian olla kokonaan ainakin 2-3 viikkoa.
Juhana Piha
|
16.7.2010
13:58
Hieman huolestunut
|
|
seksihalut liialliset.
Hei,
Millaisin keinoin voisin saada halujani pienemmiksi. Tästä kärsii koko suhde. Olemme jo käyneet parisuhdeterapiassa muidenkin ongelmiemme takia. En saa huomiota tarpeeksi ja se saa minut taas toisinaan erittäin halukkaaksi, sillä "tyhjiö" elämäss (eli halut) kasvavat liiaksi. Onko jokin lääke, millä saisin haluajani pienemmäksi. Tai kokonaan pois. Tämä ei auta nimittäin meidän parisuhteessa muutenkin ongelmallista tilannetta, että minun tekee vielä aika paljon ja usein mieli. Ja vaimoni taas sanoo, että sitten kun asiat kunnossa, haluttaa. Tämä hänen haluttomuss ollut ensimmäisen lapsen syntymästä saakka aika paljon jo esillä...olen kuitenkin valmis tulemaan vastaan järjestämällä itseni haluttomaksi. Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
VASTAUS: hyvä kun olette lähteneet terapiaan. Ilmeisesti sinulla on voimakkaat halut ja vaimollasi taas normaalia huonommat. Tilanne aiheuttaa ilman muuta ristiriitoja. Eräillä mielialalääkkeillä on haluja hillitsevää vaikutusta. Mitään hormonaalisia "halun tappajia" ei ole saatavilla.
Juhana Piha
|
15.7.2010
23:27
Mikä auttaisi?
|
|
Erektiohäiriö
Onko mitenkään arveltavissa missä vika, kun viikon loman aikana yhdyntä ei onnistunut kertaakaan yrityksistä huolimatta. Yhden kerran erektio kesti pari minuuttia. Toisaalta myös ihmettelin, että tällaisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen nenässä tuntui selvästi virtsan hajua. Olen ehdottanut miehelle lääkärissäkäyntiä, mutta asia hieman kiusaa minuakin.
VASTAUS: mikäli tilanne jatkuu, on syytä käydä vastaanotolla. Kuvauksen perusteella en osaa sanoa, mistä on kyse.
Juhana Piha
|
12.7.2010
10:53
Epätietoinen
|
|