Tulostettava versio
Uroterapeutin palsta

Uroterapeutti Anu Parantainen, Diacor Terveyspalvelut, Helsinki

 

Toistokatetroinnin opastus

Uroterapeutti  hoitaa lantiopohjan toimintahäiriöitä, joihin voi liittyä virtsankarkailua,  ulosteen karkailua  tai lantiopohjan kiputiloja sekä ohjaa ja opastaa erilaisten apuvälineitten käyttöä.  Suomessa lasketaan olevan tällä hetkellä vähintään satatuhatta uroterapeuttisen hoidon ja opastuksen tarpeessa olevaa potilasta. Uroterapeutteja on tällä hetkellä suurimmissa  väestökeskuksissa sekä kuntasektorilla että yksityisillä lääkäriasemilla.

Uroterapeutille  voi  hakeutua  hoitavan lääkärin kautta tai suoraan tilaamalla  ajan Diacor terveyspalvelusta , Ruoholahden toimipiste ,Helsinki  p. (09) 7750 800.

Tapausesimerkki : Pentti on prostatasyöpäleikkauksen läpikäynyt  56 v. mies, jonka  oireina oli kiusallinen virtsankarkailu, jopa yskäistessä  virtsaa lorahti housuihin ja ongelmana oli myös jatkuva tiputtelu kävellessä. Ensimmäisellä käynnillä uroterapeutti kartoitti Pentin tilanteen ja mittasi emg-laitteella lantionpohjan lihasten hallintakyvyn, jonka perusteella sitten laadittiin kuntoutusohjelma. Sovittiin seuraava käynti viikon päähän. Viiden hoitokerran jälkeen Pentin oireet olivat jo selvästi vähentyneet. Esim. kävellessä virtsa ei enää karkaillut. Pentti oli oppinut lantiopohjan lihasten paremman hallinnan samalla kun lihasvoima oli parantunut. Pentti uskalsi mennä jo lähikauppaan pelkäämättä noloja tilanteita.

UROTERAPEUTTI ANU PARANTAISEN VASTAANOTTO DIACORISSA 

 ANUN TAUSTAA: Toimin lantionpohjan toimintahäiriöitä hoitavana fysioterapeuttina, uroterapeuttina sekä seksuaalineuvojana Diacor Terveyspalvelussa. Viimeiset 10 vuotta ammatillisesti sydäntäni lähellä ovat olleet lantionpohjan toimintahäiriöistä kärsivät asiakkaat, kuten virtsa- ja ulosteinkontinenssi-, yhdyntäkipu-  ja selkäkipuasiakkaat, joilla on kipuja lantion tai lantionpohjan alueella ja mahdollisia rakon ja suoliston toimintahäiriöitä. Lisäksi miehillä eturauhasen kirurgisiin toimenpiteisiin saattaa liittyä mm. inkontinenssia, jota tutkimusten mukaan voi nopeammin helpottaa fysioterapialla. Diabetes- ja neurologisilla asiakkailla myös rakon- ja suoliston toimintahäiriöt ovat yleisiä. Hoidoilla on ollut hyvä vaste myös tunnottomuuden hoidossa, esimerkiksi selkäleikkausten tai synnytyksen jälkeen. Tutkimusta fysioterapian vaikuttavuudesta on tehty jo Suomessakin.

Tutkimuksen ja hoidon apuna käytän biopalautehoitoa (EMG), jossa tutkimuselektrodina käytetään usein joko vaginaali- tai anaalielektrodia. Elektrodit ovat nykyään sellaisia, että harjoitellessa asiakkaat voivat pitää vaatteet päällä. Hoidon edistymistä voi seurata numeerisesti tai visuaalisesti käyrän muodossa tietokoneen näytöltä ja hoitokerrat voidaan tulostaa graafisessa muodossa.

Nykyään puhutaan toiminnallisesta harjoittelusta, joka tarkoittaa, että harjoitellaan eri liikkeissä. Niitä ovat esimerkiksi vatsalihasliike ja golf-lyönti. Lantionpohjan lihakset toimivat yhteistyössä vartalon syvien selkälihasten (mm.multifidus), vatsalihasten (m.transversus abdominis) ja pallean kanssa.  Hoidossa käytetään aktivoivaa sähköhoitoa (elektrostimulaatiota), jos asiakkaalla on esimerkiksi vaikeuksia löytää lantionpohjan lihasten supistusta. Lisäksi elektrostimulaatiota käytetään tuloksekkaasti yliaktiivisen rakon rauhoittamiseen ja myös kipuhoitona. Kotihoitolaitteita lainataan asiakkaille tarvittaessa. Hoito ei ole kivuliasta ja hoitosuunnitelma tehdään yhdessä asiakkaan kanssa, joka toteutetaan intimiteetti huomioiden.

Olen käynyt seksuaalineuvojan koulutuksen vuosina 1996-1997 ja uroterapeutin koulutuksen vuonna 2002. Lisäksi olen  käynyt  NLP-practitioner koulutuksen 1997-1998. Vuosittain käyn päivittämässä tietojani kotimaassa ja ulkomailla alan koulutuksissa.

Anu Parantainen

© Miesklinikka - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy